Shannon O’Keefe jatkoi siitä mihin edellisessä ammattilaiskilpailussaan jäi. Hän voitti PWBA Tour Championshipin syyskuussa 2019, joka oli viimeinen kilpailu ennen koronan aiheuttamaa taukoa, ja otti nyt voiton heti kiertueen palattua.

 

Yhdeksän sarjan karsinnan kärkeen keilasi Ashly Galante tuloksella 2000, mutta kärjen 12 pelaajaa olivat kaikkia alle sadan pisteen sisällä. Viimeinen jatkoon pääsijä oli Lindsay Boomershine tuloksella 1909. Maria Bulanova nappasi heti ensimmäisestä ammattilaiskilpailustaan paikan 12 parhaan joukkoon ollen karsinnan 11:s pistein 1910. Kahdentoista sarjan aikana voisi siis tapahtua aivan mitä vain.

Round robinissa kärkeen nousivat varsin tutut nimet. Ykkössijoitettuna pudotuspeleihin eteni Danielle McEwan kokonaispistein 5088, toisena Shannon O’Keefe 4912, kolmantena Erin McCarthy 4903 ja neljäntenä kovan nousun toisessa kuuden sarjan pelissä tehnyt Missy Parkin 4732. Maria Bulanova ei saanut enää peliään kulkemaan ja oli kilpailussa 12:s.

Loppuottelussa kohtasivat USA:n maajoukkueen avainpelaajat ja pitkään PWBA kiertueen kärkikaksikkona olleet Danielle McEwan ja Shannon O’Keefe. McEwan aloitti pelin terävämmin, mutta O’Keefe nousi voittoon toisen ruudun reiän jälkeen tekemällä kahdeksan kaadon jonon. Voittolukemat O’Keefelle 243-225. Voitto oli hänen uransa 14:s.

Pelit jatkuvat tänään ITCR Classicilla, jonka karsinta käynnistyy klo 18 Suomen aikaa.

 

PWBA:n sivuille

BowlTV

Eliisa Hiltunen