Keilailu harrastuksena

Tulosta

Soveltava keilailu

Keilailu on yksi monipuolisimmista harrastuksista, joka tuo jokaisella kerralla onnistumisen iloja harrastajalleen. Sosiaaliset kokemukset kanssapelureiden kanssa asiantuntevalla opastuksella vahvistettuna edesauttavat miellyttävää kokemusta. Oma tahto kokeilla ja onnistua on taustalla kaikkein tärkeimpänä. Keilailu sopii hyvin koko perheen harrastukseksi. Keilapallojen painot vaihtelevat yleisesti 6-16 paunaan eli 2,7-7,5 kg.

Välineet ja tekniikka mukautuu
Keilaamista voi tehdä monella eri tavalla. Keilahalleilta löytyy tämän lisäksi erilaisia apuvälineitä. Useimpien keilahallien henkilökunta auttaa varmasti alkuun ja kertoo lajitekniikan keskeisimmät osa-alueet ja sovellettavat osat vauhdinoton mahdollisuuksista alkaen.


Keilakengät
Ensimmäinen asia keilarata-alueelle astellessasi on keilakenkien valinta. Keilailussa käytetään erikoisvalmisteisia kenkiä. Useimmat kengät on valmistettu siten, että liukuvan jalan kengän pohja on päällystetty nahalla tasaisen liu’un aikaansaamiseksi. Erityisesti vuokrakenkien molemmat pohjat ovat usein pääasiassa nahasta. Tärkeintä on, että kengät tukevat ja istuvat jalassa hyvin.

 

 

 

 

 

 


Apuvälineet
Keilailuun on olemassa erilaisia apuvälineitä. Joskus pelkästään ohjaajan neuvot riittävät alkuun pääsemiseksi. Keilahallit haluavat kohdella asiakkaitaan tasavertaisesti. Tämän vuoksi apuvälineitä on käytössä useimmissa keilahalleissa.

Kahvapallo
Kahvapallo mahdollistaa keilailun pienemmällä puristusvoimalla ja sormien aktivaatiolla. Palloon tartutaan kahvasta ja heiton päätteeksi irrottaessa otteen kahva vetäytyy jousen avulla pallon sisään. 

 

 

 


Vierityskouru
Vierityskourun avulla keilailu onnistuu ilman vauhdinottoa. Kouru laitetaan radan päähän ja pallo nostetaan vierityskourun ylätasanteelle. Tästä pallo lähetetään liikkeelle kohti keiloja. Kouru soveltuu keilaajille, joilla on haasteita kävelyssä tai tasapainossa, sähkömopo- tai pyörätuolinkäyttäjille sekä keilaajille joiden on vaikea pitää otetta tavallisesta keilapallosta tai kahvapallosta.



Ränniesteet
Ränniesteet eli bumperit estävät pallon kulkeutumisen ränniin. Uusimmat automaattiset ränniesteen voi valita halutulle pelaajalle. Ränniesteitä ei yleensä suositella käytettäväksi kovalla vauhdilla tai painavilla palloilla keilaaville.


Tukikaide vauhdittomaan heittoon
Vauhdittoman heiton tukikaiteita on erilaisia. Tarkoituksen on, että tukikaide on vauhdinottoradan päässä. Keilaaja heittää vauhdittoman heiton ja voi ottaa tukea kaiteesta vapaalla kädellään.


Suuntakaide näkövammaisille
Näkövammaisille tarkoitetut suuntakaiteet ovat yleensä pituudeltaan 60–300 cm. Kaiteen korkeus määräytyy keilaajan pituuden mukaan. Suuntakaide sijoitetaan vauhtiradan reunaan.



Tarkempaa tietoa suoraan keilahalleilta

 

Keilahalleilla olevia apuvälineitä


Aninkaisen keilahalli
- ränniesteet
- kevyitä keilapalloja
- ei sovellu liikuntarajoitteisille

Corner Club, Hämeenlinna
- vierityskouru
- kahvapalloja
- automaattiset ränniesteet
Liikekiinteistöön ja keilaradoille on esteetön kulku pyörätuoliluiskien avulla

Imatran keilahalli
- kahvapalloja
- vierityskouruja
- automaattiset ränniesteet joka radalla.
Keilahalliin ja keilaradoille on esteetön pääsy pyörätuoliluiskien avulla.
Inva wc löytyy välittömästä läheisyydessä, urheilutalon puolelta.

Kankaanpään keilahalli
- vierityslouruja
- ränniesteet
- kahvapallot
- tukikaiteet sekä oikea- että vasenkätisille
- kevyet pallot
Sijaitsee Kuntoutuskeskus Kankaanpään tiloissa, joten kulku halliin on täysin esteetön, kuten muutkin palvelut talossa

Kaupin keilahalli, Tampere
- vierityskouru
- kahvapallo
- manuaaliset ränniesteet
- tukikaide
Keilahalliin pääsee sisälle sekä radoille esteettömästi pyörätuoliluiskan avulla

Kupittaan keilahalli
- vierityskouruja
- kahvapalloja
- automaattiset ränniesteet
- tukikaide
Hallin etupihalla on kaksi invapaikkaa. Keilahallin tuulikaapissa on kaksi kynnystä. Keilaradoille on esteetön kulku pyörätuoliluiskan avulla.

Lahden keilahalli
- vierityskouruja
- kahvapalloja
- automaattiset ränniesteet 10 radalla.
Hallin etupihalla on yksi invapaikka. Keilaradoille ja ravintola-alueelle on esteetön kulku. Hallissa on myös inva-WC.

Lähitapiola Sportcenter, Masala
- kahvapallo
- inva wc
- pyöratuoliluiska pääsisäänkäynnillä
- vierityskouru
- automaattiset ränniesteet
- keilaradoille on esteetön kulku ( alakerta), keilahallin tuulikaapissa on kaksi kynnystä
- kevyet pallot

Närpiön keilahalli
-vierityskouru

Oulun keilahalli-vierityskouruja
-kahvapallo
-inva wc
-pyöratuoliluiska pääsisäänkäynnillä
-kaksi invapaikkaa hallin edessä

Pelixir, Oulu
- vierityskouru
- automaattiset ränniesteet kaikilla radoilla
- kahvapallo
- hissi
- keilaradoille esteetön pääsy kahvion ja pubin puolelta
- kevyet pallot (alk. 6 lbs)

Rauman keilahalli
- pyöratuoli hissi
- vierityskouru
- kahvapallo
- ränniesteet

Siilinhoto, Siilinjärvi
- vierityskouru
- bumpperit.

Tapanilan keilahallli, Helsinki
- vierityskourut- eri painoisia kahvapalloja
- bumbberit kaikilla
Halliin on muutaman rapusen ohitusja invapaikkakin löytyy ihan vierestä

Varkauden keilahalli
- vierityskouru
- kahvapalloja
- automaattiset ränniesteet
Keilaradoille on esteetön kulku pyörätuoliluiskan avulla. keilahalli sijaitsee toisessa kerroksessa mutta talosta löytyy hissi joka palvelee keilahallia hyvin = suoraan ovelle.