SM-kilpailut

Tulosta

Finaalit lähestyvät

AS:n Santtu Tahvanainen ja Niko Oksanen keilasivat parikisan kärkeen. (Kuva: Jorma Summanen)

15.05.2017

Toiseksi viimeinen kisaviikko Joensuussa toi uusia tuloksia listojen kärkipäähän ja A-tasolla finaaliraja saatiin jo paritulokseen. Kisasuorituksia on nyt 960 ja kokonaismäärä nousee jonkin verran päälle 1100 keilaajan.

Viikon ensimmäinen huipputulos tuli keskiviikkona, kun Kimmo Lehtonen kävi tosissaan Petteri Salosen tuloksen kimppuun. Alku oli vahva ja vain viides sarja jäi alle parituloksen, tulos 1843 ylsi tässä vaiheessa toiseksi, vain 37 pistettä kärkipaikasta.

Perjantaina vietettiin kisojen juhlaerää, sillä määrävuosipalkintoja jaettiin peräti neljälle kokeneelle keilaajalle. Lahden Kaatoa edustava Risto Joki (69) pelasi ensimmäisen kerran SM-kisoissa vuonna 1968 kotikaupungissaan, joten tämänvuotinen oli hänelle 50 kerta. Muistopalkinnoille pääsivät myös OLS:n Ossi Väisänen, 30. kerta, ja MTH-Keilaajien Jyrki Hämäläinen ja Tapani Juselius, joille kisat olivat 20 perättäiset.

Lauantain päiväerästä odotettiin kovia tuloksia ja niitä myös tuli. Kouvolan All Starsin Niko Oksanen onnistui mainiosti ja nousi toiseksi kolme pistettä Lehtosen edelle. Kun joukkuekaveri Santtu Tahvanainen ylsi tulokseen 1733, saatiin parikisaan uusi kärkipari. He ohittivat parin Sami Konsteri – Jari Ratia 41 pisteellä. Viidennessä sarjassa molemmilla oli täydellinen sarja työn alla, mutta Santulla ainut ysiavaus tuli kahdeksanteen ruutuun (tulos 279) ja Nikolle jäi keila kymppiruudun toisella heitolla (tulos 289).
Nelimiehisjoukkueena AS nousi kakkoseksi vain kahdeksan pistettä TPS:n edelle. Santun ja Nikon lisäksi joukkueessa pelasivat Mika ja Joni Oksanen.

B-tasolla ei tulostaso ei noussut ja finaaliraja on 1479, kun lähdetään viimeiselle kisaviikolle.

Jorma Summanen

A-tason karsinta
B-tason karsinta
Joukkuetulokset
Parikilpailun tulokset
Erätulokset


« Palaa