Muut uutiset

Tulosta

Niko Oksanen ja Sanna Pasanen matkaavat AMF:n maailmancupiin

Niko Oksanen ja Sanna Pasanen lunastivat edustuspaikat AMF:n maailmancupissa.

18.08.2019

Lahden keilahallissa saatiin päätökseen AMF:n maailmancupin karsinta. Jännittävien vaiheiden jälkeen miehissä Niko Oksanen nousi voittajaksi ja naisissa Sanna Pasanen.

Miesten kilpailussa koettiin jännittäviä hetkiä viimeisen sarjan aikana. Ensimmäistä seitsemän sarjan osiota suorastaan dominoinut Niko Oksanen menetti otettaan toisen kuuden sarjan osion aikana, ja ratkaisevan päätössarjan aikana Jari Ratia nousi vielä taistelemaan voitosta. 

Voitto oli livetä Oksasen käsistä viimeisen sarjan, mutta nuorukainen piti pintansa ja sai vielä raavittua viimeisestä sarjastaan 200 pistettä, mikä riitti voittoon. Lopullinen ero kaksikon välillä oli vain 18 pistettä, kun Ratia tykitti viimeiseen sarjaansa tuloksen 247. Kolmanneksi keilasi Tomas Käyhkö.

Näin ollen Oksanen matkustaa marraskuussa Indonesiaan edustamaan Suomea AMF:n maailmancupiin. 13 sarjaan hän keilasi sunnuntaina 2854 pistettä. Avausosion seitsemän sarjan tulos oli loistava 1713 haastavalla rataolosuhteella. 

- Ensimmäisenä pelasin tosi hyvää peliä. Ruutu kerrallaan siinä pelattiin ja pystyin hyvin keskittymään. Tiesin olevani hyvässä kunnossa, kun olen harjoitellut kovaa. Ensimmäisessä osiossa tuli oikeastaan sellaista tulosta, mitä lähdin hakemaankin, Oksanen kertoi alkupäivän tapahtumista. 

Hän lähti toiseen osioon selvässä johtoasemassa muihin, mutta tulostaso ei pysynyt Oksasella yhtä korkealla, ja ero muihin alkoi kaventua. 

- Viimeisessä sarjassa tiesin kyllä Ratian tilanteen, mutta tiesin myös homman olevan omissa käsissä. Toista osiota oli hankala lähteä pelaamaan selvässä johtoasemassa. Eihän niin pitäisi tietysti ajatella, mutta oli se takaraivossa varsinkin eilisen jälkeen, lauantaina Finnish Mastersin loppukilpailussa kirvelevästi ensimmäisenä parhaan 32 pelaajan joukosta karsiutunut Oksanen summasi. 

Oksanen on valmis Indonesiassa järjestettävään maailmancupiin. 

- Kauheasti ei ole ehtinyt miettiä, mutta sinne lähdetään valmiina, kun paikka on ansaittu. En lähde hakemaan sieltä kokemuksia, vaan pärjäämään. Kerran olen maailmancupissa ollut, ja silloin olin huonolla pelillä 12:s, joten siellä voi hyvin pärjätä.  Voittoa lähdetään hakemaan.

Sanna Pasanen naisten ykkönen 

Naiset keilasivat 12 pelaajan voimin kuuden sarjan avausosion, jonka jälkeen kuusi naista lähti keilaamaan todella tasaisessa tilanteessa kuuden sarjan toista osiota. 

Voittaja oli sunnuntaina pitkään auki, mutta lopulta voitto ratkaistiin Sanna Pasasen ja Reija Lundénin välillä, jotka molemmat matkaavat ensi viikolla Las Vegasiin naisten MM-kisoihin. 

Pasasen hyvä tasainen suorittaminen palkittiin. Hän keilasi kaikkiin neljään viimeiseen sarjaansa yli 200 pistettä, ja päivän päätteeksi eroa Lundénin oli 42 pistettä, joten Pasanen matkaa Oksasen kanssa maailmancupiin.  Naisissa kolmanneksi sijoittui niin ikään naisten MM-kisoihin valmistautuva Eliisa Hiltunen.

- Ei ehkä ihan parasta keilaamista ollut tänään. Ensimmäisen kuuden sarjan jälkeen olin aika kiukkuinen itselleni, kun tein avausosiossa paljon virheitä. Keilaaminen tuntui siinä epävarmalta, Pasanen kertoo.

Osioiden välissä hän psyykkasi itsensä parempaan vireeseen. 

- Päätin, että perhana jos ehjä pelaaminen riittää tänään, niin nyt lyödään pökköä pesään. Muutamia missejä toisessakin osiossa tuli, mutta vastapainona myös kaatoja. Nyt huilataan pari päivää ja seuraavan kerran keilaan Vegasissa MM-kisoissa. Vähän olen ollut flunssassa, joten nyt pitää saada likka kuntoon.

Maailmancup tosiaan keilataan Indonesiassa Sumatran saarella Palembangissa. Paljoa eksoottisempaa keilailukohdetta on vaikea löytää. 

- Tiedän vain, että paikka on Aasiassa. En ole ikinä käynyt ja vieras paikka. Hauska on kuitenkin lähteä sinne ja maailmancupit ovat tapahtumina loistavia. 

Voitto antaa Pasaselle hyvän fiiliksen lähteä ensi viikolla alkaviin MM-kisoihin. 

- Helpottava olo. Tästä voitosta tuli hyvä mieli. Tekee hyvää Vegasia ajatellen.  

AMF maailmancupin karsinnan ratkaisevan toisen osion tulokset: 

Miehet: 

             7s 1 2 3 4 5 6          yht
1. Niko Oksanen 1713 185 182 185 209 180 200 2854
2. Jari Ratia 1564 198 221 166 204 236 247 2836
3. Tomas Käyhkö 1541 214 245 167 214 225 208 2814
4. Jesse Ahokas 1547 192 192 176 196 197 190 2690
5. Teemu Putkisto 1419 169 185 223 234 234 190 2654
6. Rami Mukkula 1490 183 178 171 184 196 241 2643
7. Matias Luosujärvi 1427 182 203 164 203 208 247 2634
8. Jouni Helminen 1439 225 193 197 214 203 143 2614
9. Olli Hossi 1460 192 194 216 166 204 182 2614
10. Arttu Sadeharju  1419 185 187 232 196 171 216 2606
11. Onni Riikonen 1455 167 206 189 213 171 172 2573
12. Teemu Raatikainen 1439 199 176 192 194 203 162 2565

 

Naiset: 

             6s 1 2 3 4 5 6          yht.
1. Sanna Pasanen 1174 214 187 222 213 210 202 2422
2. Reija Lundén  1156 213 210 203 189 213 196 2380
3. Eliisa Hiltunen  1143 209 191 200 204 184 202 2333
4. Ani Juntunen  1171 211 172 153 227 189 183 2306
5. Peppi Konsteri  1135 195 206 188 188 188 196 2296
6. Tuula Tamminen  1127 167 168 185 209 218 155 2229

« Palaa