Arvokilpailut

Tulosta

USA vei molemmat MM-kullat – Suomen naiset ulkona mitalipeleistä

USA:n Leanne Hulsenberg ja Tish Johnson voittivat MM-kultaa naisten parikilpailussa.

07.09.2019

Senioreiden MM-kilpailuiden naisten parikilpailussa ei nähty onnistumisia suomalaisittain. Kullat menivät sekä naisissa että miehissä isäntämaa USA:lle.

Valmentaja Ahokas oli nimennyt pareiksi Reija Lundénin ja Tuula Tammisen sekä Jaana Taavitsaisen ja Nina Haaviston. Molempien parien peli oli alusta asti tasaista puurtamista eikä oikeastaan missään vaiheessa päästy taistelemaan mitalipelirajasta. Kaikki neljä naista keilasivat jälleen tasaisen pelin 190 keskiarvon pintaan. Mitalipeleihin vaadittiin kuitenkin vähintään kymmenen pinnaa enemmän.
Viime MM-kilpailuissa kaksi MM-mitalia voittanut Reija Lundén oli edelleen vaikeuksissa pallon reaktion kanssa ja kaikkea jälleen kokeiltiin sekä yritettiin ratkaista. Reijan kuuden sarjan tulos oli 1146, samoin Tuulan, Jaanan 1151 ja Ninan 1113. Parikilpailussa Tuulan ja Reijan sijoitus oli 13. ja Jaanan ja Ninan 14.

Aikuisten arvokisoissa ensi kertaa Suomea edustava Jaana Taavitsainen oli varsin mietteliäänä pelin jälkeen.
- Hieno olisi pelata, kun saisi pelattua omaa parasta peliä. Lähdin tänään parantamaan edellistä singlen peliä ja taisi se vähän parantua. Ala-arvoista suorittamista kuitenkin. Liikaa missejä. Tyhjiä ei saisi tehdä. Onneksi nyt viimeisessä sarjassa sain heittooni paremman tuntuman.

Monia senioreiden arvokisamitaleita voittanut Tuula Tamminen puolestaan oli kohtuullisen tyytyväinen peliinsä.
- Peli alkoi ihan hyvin ja nyt tuntui paremmalta kuin single peli. Rankaisuja tuli huonoista heitoista. Poikkeuksellisen hiljaisella vauhdilla keilasin ja yritin olla tarkka. Palloni toimivat erinomaisesti ja sen suhteen ei ole ongelmaa. Joukkuekilpailuun lähden nyt pelaamaan samalla pelisuunnitelmalla.

Naisten sijoitukset all eventissä 12/18 pelatun sarjan jälkeen (24 parasta selviytyy mastersin finaaliin);
19. Jaana Taavitsainen 2298p
23. Reija Lundén 2295p
26. Tuula Tamminen 2268p
35. Nina Haavisto 2230p

Parikilpailun voittoon naisissa keilasi USA:n Tish Johnson ja Leanne Hulsenberg, jotka loppuottelussa kukistivat Saksan Martina Beckelin ja Bianca Volkl-Brandtin 443-372.
Miesten parikilpailu meni niinikään isäntämaalle. Lennie Boresch ja Ron Mohr kukistivat Ruotsin Tomas Leanderssonin ja Raymond Janssonin 457-399.

MM-kilpailut jatkuvat lauantaina joukkuepelien ensimmäisillä kolmen sarjan blokeilla. Miehet pelaavat klo 20.00 alkavassa erässä ja naiset klo 24.00.

MM-kilpailuiden sivuille
Online Scoring
Live Streaming
Tuloksiin


Sami Järvilä


« Palaa