Arvokilpailut

Tulosta

Mitali mureni viimeiseen sarjaan

Suomi sijoittui joukkuekilpailussa viidenneksi.

08.09.2019

Seniorinaiset pelasivat joukkuepelinsä päätökseen. Mitali oli tyrkyllä ennen viimeistä sarjaa, mutta joukkueen tähän saakka hyvä peli suli misseihin.

Ensimmäisessä sarjassa joukkue teki paljon helppoja missejä, mutta yksi iso sarja pelasti ja tuloksella 755 pysyttiin hyvissä asemissa mitalipelejä ajatellen. Toiseen sarjaan saatiin pelilinjat kuntoon ja saatiin iso onnistuminen 826 sarjalla. Suomi nousi toiseksi ennen viimeistä sarjaa heti USA:n jälkeen. Eroa takana oleviin oli reilusti ja viidentenä olevaan Saksaan 94 ja Ruotsiin 100 pistettä. Lisäksi Reija Lundén nousi kahdella isolla sarjalla taistelemaan all event-mitalista sijalle 4. Toisena olevaan Kanadan Sharon Tataryniin oli eroa ainoastaan 37 ja kolmantena olevaan Ruotsin Susanne Olssoniin viisi pistettä.
Viimeisessä sarjassa joukkueen peli kuitenkin hajosi ja painajainen kävi toteen. Kasaan saatiin 698 pistettä ja takana väijyvät joukkueet ohittivat Suomen. Suomen joukkueen lopullinen sijoitus oli viides. Mitalipeleihin menivät USA, Australia, Ruotsi ja Saksa. Suomi jäi niistä ulos 14pisteellä. Reija Lundén sijoittui all eventissä seitsemänneksi ja Jaana Taavitsaisen sijoitus oli 18. Kaksi naista nähdään näin maanantaina 24 parhaan mastersfinaalissa. All eventin kultamitalin voitti USA:n Leanne Hulsenberg, hopeaa Australian Jeanette Baker ja pronssia Ruotsin Susanne Olsson.
Seuraavana klo 23.30 on vuorossa miesten joukkuepelin toinen osio, jossa jännitettävää riittää.

MM-kilpailuiden sivuille
Online Scoring
Live Streaming
Tuloksiin


Sami Järvilä


« Palaa