Jo 32:nen Irish Open on käynnissä Irlannin Dublinissa. Kilpailu on vuoden kolmas Euroopan kiertueen osakilpailu. Kuusi suomalaista on mukana.

Irish Open käynnistyi sunnuntaina kahdella erällä ja tähän mennessä eriä on keilattu yhteensä neljä kappaletta. Kilpailua johtaa Skotlannin James Guthrie tuloksella 1373 ja toisena on saman maan Steven Gill tuloksella 1350. Ballmaster Openissa toiseksi keilannut Matthew McNiel on viidentenä lukemin 1335.

Suomalaiset matkustivat Irlantiin eilen ja pelasivat ensimmäisen pelinsä eilisiltana. Parhaan tuloksen 1328 keilasi Tomas Käyhkö, hän on karsinnassa sijalla yhdeksän. Teemu Putkisto heitti 1269, Lauri Sipilä 1260, Kaaron Salomaa 1172 ja Pyry Puharinen 1169. Olli-Pekka Pajari pelaa ensimmäisen pelinsä tänään torstaina.

Loppukilpailuun pääsee 62 keilaajaa viidestä eri kategoriasta. Karsinnan neljä parasta suoraan kolmanteen finaalivaiheeseen, karsinnan sijat 5-8 toiseen finaalivaiheeseen, karsinnan sijat 9-53 ensimmäiseen finaalivaiheeseen, sekä kuusi parasta tulosta eristä 1-15 finaalirajan ulkopuolelta sekä kolme parasta desperadosta.

Karsinnan viimeinen erä keilataan lauantaina paikallista aikaa klo 16 (Suomen aikaa klo 18) ja sen perään desperado.

 

Kilpailun sivuille

Livelähetys

 

Eliisa Hiltunen