Lauantaina keilataan junioreiden EM-kilpailuiden päätöspäivä. Tänään ratkaistaan mastersin mitalit. Jani Soukka ja Peppi Konsteri saavuttivat lopulta upeasti henkilökohtaista hopeaa mastersissa.

Jani Soukka sijoittui All Eventin seitsemänneksi, joten hän on mukana vasta toisella kierroksella, joka keilataan klo 11.15. Simon Tissarinen ja Luukas Väänänen jäivät masters-pelien ulkopuolelle.

Suomen kaikki tytöt olivat mukana myöhään perjantai-iltana mastersin avauskierroksilla radoilla. Hieno asia on, että kaikki etenivät avauskierrokselta jatkoon ja Peppi Konsteri, Roosa Pusa ja Mila Nevalainen jatkavat tänään mastersin kolmannelle kierrokselle, joka alkaa Suomen aikaan klo 13.15. Toisella kierroksella Peppi ja Pinja Laukkanen pelasivat vastakkain ja tänään Peppi pelaa kolmannella kierroksella Roosaa vastaan

Tyttöjen mastersin avauskierrosten tulokset tästä linkistä 

Seuraavaksi jännitetään klo 10.00 Rami Mukkulan otteita Aleks Szczepaniakia vastaan.

Rami ei anna puheenvuoroa puolalaiselle. Ensimmäiseen sarjaan Rami tavoittelee turnauksen toista 300 pisteen sarjaa keilaamalla 10 kaatoa alusta. Täydellinen sarja jää tekemättä, mutta Ramille kahteen sarjaan 534 pistettä ja 2-0-voitto.

Rami Mukkula Finland 289, 245, 2
Aleks Szczepaniak Poland 188,180,

Toisella kierroksella Jani Soukka kohtaa Saksan Patrick Weichertin ja Mukkula pelaa Ruotsin Loke Molanderia vastaan, joten suomalaisilla on nyt kovat vastustajat radoilla!

Mukkula jatkaa vakuuttavaa menoaan ja voittaa Molanderin sarjoin 2-0. Ensimmäinen sarja päättyy 237-204. Toisessa sarjassa molemmat pojat aloittavat identtisesti: kuuden kaadon jonot alusta ja seiskaruutuun ysipaikot. Rami kestää tiukassa paikassa paremmin toinen sarja  päättyy 257-237. Mukkulalla on nyt neljään sarjaan tulosta 1028 pistettä.

Soukka taistelee Patrick Weichertia vastaan kolmannessa sarjassa. Suomalainen hävisi ensimmäisen sarjan, mutta vei toisen selvästi nimiinsä 235-186.

Soukka ja Mukkula 8 parhaan joukkoon 

Soukan ja Weichertin kolmas sarja muodostuu lopulta trilleriksi, jonka Soukka vie nimiinsä pisteellä. Pelaajat etenevät ottelussa rintarinnan. Kymppiruudussa Jani tekee kaadon ja ottaa toisella yhdeksän pois. Soukka paikkaa viimeisen keilan ja saksalainen on pakotettu kaatoon, jotta kolmas sarja menee tasapeliksi. Soukan onneksi Weichert jättää keilan pystyyn ja sarja Soukan nimiin 202-201.

Jani Soukka Finland 219,235, 202, 2
Patrick Weichert Germany 256, 186 201, 1

Näin ollen kolmen suomalaistytön lisäksi Soukka ja Mukkula etenevät mastersin kolmannelle kierrokselle. Kaikki suomalaiset ovat radoilla klo 13.15 alkaen.  Viiden suomalaisen pelatessa samaan aikaan pelien tarkka seuraaminen on haasteellista, joten kannattaa ehdottomasti seurata otteluita omin silmin kilpailujärjestäjän livestreamista, linkki artikkelin lopussa!

Soukka kohtaa kolmannessa vaiheessa Tshekin Lukas Jelinekin, joka sijoittui toiseksi elokuun Ballmaster Openissa. Mukkula saa myös kovan vastuksen, Saksan Paul Purpsin.

Tytöissä Roosa Pusa ja Peppi Konsteri tosiaan kohtaavat toisensa. Mila Nevalainen keilaa Norjan Jenny Mathiesenia vastaan.

Jani Soukka ja Peppi Konsteri masters-mitalipeleihin – Rami Mukkulalta upea taistelu

Soukka voitti mastersin ennakkosuosikeihin lukeutuneen Jelinekin 2-0 ja varmisti itselleen toisen henkilökohtaisen mitalin näistä kisoista! Mielettömässä iskussa on Soukka, joka voitti ensimmäisen tiukan sarjan 237-229, mutta toisessa suomalainen löi isompaa vaihdetta sisään eikä Jelinek pysynyt enää mitenkään kyydissä. Soukalle ylivoimainen 278-179-voitto ja matka jatkuu neljän parhaan mitalipeleihin.

Masters-mitalin varmisti myös Peppi Konsteri, joka pelasi kolmannessa vaiheessa Roosa Pusaa vastaan. Kaverusten kohtaaminen venyi 1-1-tasatilanteessa kolmanteen sarjaan, jossa Peppi oli tällä kertaa vahvempi lukemin 183-132. Näin ollen Konsteri tulee saavuttamaan mitalin kaikista osioista näissä EM-kilpailuissa.

Mila Nevalainen, Peppi Konsteri ja Roosa Pusa etenivät hienosti kahdeksan parhaan joukkoon mastersissa. Konsteri etenee mitalipeleihin.

Upeasti tämän päivän keilannut Rami Mukkula jatkoi hienoa keilaamista myös Saksan Paul Purpsia vastaan.  Purps oli ennakkoonkin ajateltuna yksi kovimmista vastustajista mies miestä vastaan -peleissä.  Ensimmäinen sarja saksalaiselle lukemin 246-226. Toisessa sarjassa Purps ei saanut parastaan ja Rami jatkoi tasaista päiväänsä. Toinen sarja 236-174 Mukkulalle ja ratkaisu venyi kolmanteen sarjaan.

Siinä Purps löysi lopussa vahvan vireen, teki loppuun 7 kaadon jonon ja eteni mitalipeleihin 246-219. Todella harmittava tappio Mukkulalle, joka pelasi tänään upeaa peliä.

Myös Mila Nevalainen joutui pettymään ottelussa Norjan Jenny Mathiesenia vastaan kolmanteen sarjaan venyneessä ottelussa. Norjalainen teki kolmanteen sarjaan loistotuloksen 227 Milan keilatessa 170 pistettä. Mathiesen mitalipelihin voitoin 2-1.

Mastersin mitalipelit alkavat Suomen aikaan klo 15.45. Huom! kilpailujärjestäjä on aikaistanut aloitusta ja mitalipelit käynnistyvät jo klo 15.15.

Peppi Konsteri kohtaa seuraavaksi Tanskan Julie Bendsenin ja Jani Soukka pelaa poikien All Event -kultaa voittanutta Kenneth Ramosia vastaan.

Konsteri ja Soukka loppuotteluihin! 

Ei paljoa suomalaispelaajien päätä palella. Jani Soukka voittaa turnauksen all event -kultamitalisti Kenneth Ramosin 2-0 ja etenee poikien loppuotteluun tavoittelemaan kultamitalia. Peppi Konsteri voittaa myös oman välieräottelunsa 2-0 Julie Bendsenia vastaan ja matkaa myös loppuotteluun.

Kenneth Ramos Netherlands 219, 212 0
Jani Soukka Finland 246, 214,

Peppi Konsteri Finland 194, 224, 2
Julie Bendsen Denmark 156, 206, 0

Soukka kohtaa poikien loppuottelussa Saksan Paul Purpsin ja Konsteri pelaa kultamitalista Ruotsin Nora Johannsonia vastaan.

Pepille ja Janille hopeaa

Jani ja Peppi saavuttavat lopulta molemmat hopeaa, onnea molemmille!

Poikien loppuottelu on lopulta melkoinen näytös Purpsilta, kun saksalainen heittää ensimmäiseen sarjaan 299 ja aloittaa toisen sarjan kymmenen kaadon jonolla ja tekee tuloksen 286.

Tyttöjen loppuottelussa Nora Johannson voitti ensimmäisen sarjan 224-205, mutta Peppi tasoitti tilanteen voittamalla toisen sarjan selvästi 238-182.

Nora aloitti kuitenkin päätösssarjan neljän kaadon jonolla ja voitti ratkaisevan sarjan 207-168.

Nyt alkamassa on palkintojenjako, joten aiheesta lisää myöhemmin!

 

Tulokset 

Livestream