PBA50+ kiertue palaa yli vuoden mittaiselta koronatauolta tulevana viikonloppuna, kun Floridan Fort Myersissä keilataan Lightning Strikes Open. Kevään aikana aikataulussa on viisi kilpailua viikon välein. Kolmessa ensimmäisessä, Floridassa pelattavissa, kilpailussa mukana on myös Mika Koivuniemi, joka palaa kilpakeilailuun yli vuoden tauon jälkeen.

Mikan kertoi tunnelmiaan tulevien kisojen alla:

  • Oma keilaaminen tuntui ihan kivalta, kun lähdettiin. Kun päätin lähteä näihin kisoihin reilu seitsemän viikkoa sitten, niin aloitin treenaamisen tosissani. En ollut käytännössä juuri mitään keilannut vuoteen. Harjoittelin vähintään kuutena päivänä viikossa, vaikkakin vain muutaman sarjan per päivä.  Sama, mitä olen tehnyt pari edellistä vuotta ennen kisoja.
  • En olisi lähtenyt mukaan, ellei olo olisi ollut sellainen, että onnistuessa on mahdollisuus voittaa. Ei mun tarvi tulla pelaamaan ja todistamaan enää mitään kenellekään. Keilaan, koska tykkään kilpailla silloin kun ajattelen, että on mahdollisuus pärjätä. Sitten kun en tunne näin, niin loppuu nämä kisojen pelaaminen.  Vaikeinta ehkä tulee olemaan, kun ei ole mitään kilpailukokemusta sitten 2020 Ballmasters-kisan. Mutta eiköhän sekin mene rutiinilla. Olisi ollut kiva pelata pari pikku kisaa ennen, saadakseni harjoitusta niihin muutamiin merkityksellisiin heittoihin mitä aina tulee.
  • Kiva tulla tähän ympäristöön takaisin ja katsoa miten pärjään maailman parhaita sennuja vastaan.

Mikan kilpailu alkaa sunnuntaina kolmelta iltapäivällä ja sitä on mahdollista seurata FloBowlingin maksullisella kanavalla.

 

Pekka Korpi

PBA:n sivuille