USBC Masters Renossa alkoi toden teolla, kun 64 keilaajaa saapui radoille ottamaan toisistaan mittaa henkilökohtaisella tasolla kahden häviön cupina. Ottelut pelataan kolmen sarjan mittaisina ja ratkaiseva on yhteistulos, ei sarjavoitot. 32 ottelusta voittajat jatkoivat voittajien lohkossa ja hävinneet putosivat hävinneiden lohkoon. Jatkossa hävinneiden lohkon otteluista tappion kärsinyt keilaaja putosi pois kilpailusta.

Ensimmäisen kierroksen mielenkiintoisin ottelu oli kahden voittajasuosikkeihin luettavan miehen peli. EJ Tackett oli sijoittunut karsinnassa viidenneksi ja Kyle Troupin kompurointi jätti hänet sijalle 60. Heti ensimmäisen sarjan alku näytti, mitä oli odotettavissa. Tackett teki triplan, mutta vetäisi neljännen heittonsa pahasti paksuksi ja jätti pystyyn kuuden keilan reiän. Kun siitä lähti vain kolme keilaa, oli tilanne tasan, kun Troup ei ollut onnistunut tuplan teossa. Kylen heitot jäivät koko ajan vajaiksi, pystyssä seisoi parikin kertaa 2-8 yhdistelmä. Troupin korjausliike tuotti ison reiän ja kymppiruudussa toisen triplan tehneellä Tackettilla oli mahdollisuus karata kauas. Neljännen kaadon sijasta pystyyn jäi 1-2-4 yhdistelmä, josta hän vielä teki missin. Ensimmäisen sarjan jälkeen EJ johti 25 pisteellä. Toiseen sarjaan Troup sai pelinsä paremmin uomiinsa ja sarja jatkui tasaisena. Kymppiruutu oli jälleen samantapainen, Tackettilla oli taas mahdollisuus kaadoilla vetää eroa, mutta se ei onnistunut, Troup sen sijaan paukutti kympin umpeen ja voitti 221-216, eli eroa oli 20 pistettä. Kolmannesta sarjasta oli luvassa jännäri, mutta vielä mitä. Siinä mentiin aivan yhteen maaliin. Troup teki ensimmäiseen ruutuun missin yhdestä keilasta. Tähän Tackett vastasi tuplalla. Kun Troup teki toiseen ruutuun paikkaamattoman reiän ja Tackett jatkoi kaatojonoaan kuuteen, homma oli selvää pässinlihaa. Troup jatkaa Mastersiansa hävinneiden lohkossa ottelutuloksella 680-579.

Mastersin mahtimies Jason Belmonte voitti Tim Foy Jr:n ensimmäisessä sarjassa 214-147 ja homma oli selvä. Ei sittenkään. Toisessa sarjassa Belmo ei saanut kaatoa ennen kuin kympin ylimääräisessä ja Foy kavensi eron alle 40 pisteeseen. Kolmannessa sarjassa Foy jatkoi takaa-ajoaan ja Belmonte haparointiaan. Aussi sai kuitenkin rataparin haltuun sarjan loppupuolella ja näytti ratkaisevan pelin neljällä kaadollaan. Kymppiruudussa Belmolla oli mahdollisuus lyödä ovi kiinni vastustajansa nenän edestä, mutta taskun sijaan pallo karkasi kauas oikealle. Terävän koukun jälkeen pystyssä seisoi viisi keilaa, 1-2-4-6-10. Paikkoheitto epäonnistui pahasi, vain kaksi keilaa kaatui. Foylla oli mahdollisuus, mutta se vaati kahta kaatoa ja kahdeksaa keilaa. Nettiselostajan mukaan Foyn suoritus oli historian pisin kymppiruutu, joka sisälsi kaksi kertaa patterin vaihdon, jumiin jääneen pallon odottelun ja pari kertaa keskeytetyn ja uudelleen aloitetun valmistautumisen. Viivyttelystä huolimatta, tai sen takia, Foy teki hyvällä heitolla kaadon, toisen ja kolmannen ja passitti Belmonten hävinneiden lohkoon tuloksin 588-585.

Ensimmäisen ottelukierroksen yllätyksiin on laskettava karsintaykkösen Gary Faulknerin tappio sijalta 64 otteluun lähteneelle Chris Martinezille 575-609. Näin myös hallitsevan mestarin Jakob Butturffin tappio Nathan Bohrille 536-608, vaikka karsinnassa Bohr oli paljon paremmin pelannutkin. Kahdeksanneksi sijoitettu moninkertainen major-voittaja kanadalainen Francois Lavoie hävisi Zeke Baytille 584-615. Ensimmäistä Masters-voittoaan hamuava Chris Barnes voitti ainoan mukana olevan naisen Maria Jose Rodriguezin 626-572.

Voittajien lohko pelasi heti perään toisen kierroksen ja siinä vastakkain asettui kaksi supertähtiin luettavaa senioria, Barnes ja Norm Duke. Barnes yrittää voittaa Mastersin saavuttaakseen Triple Crownin (U.S. Open, Tournament of Champions ja PBA World Championshi) jatkoksi Grand Slamin. Duke on yksi kolmesta tuohon temppuun pystyneistä, muut ovat Mike Aulby ja Belmonte. Peli kulki alusta alkaen Duken komennossa ja hän kasvatti hiljalleen eroa niin, että kolmannen sarjan alkupuolella sitä oli jo yli 50 pistettä. Tuossa vaiheessa haparoinut Barnes oivalsi rataparin niksit. Oikeanpuoleisella radalla hän alkoi heittää rauhallista palloa kohtuullisella koukulla. Vasemman radan vanha mestari veti kovaa ja kohti. Viidennestä ruudusta alkoi sitten ilotulitus, joka meni perälautaan saakka. Seitsemän kaadon jono, joista ratkaiseva tuli paksulla osumalla ja vierivän keilan kaatamalla kuutoskeilalla. Sarjalla 256 Barnes nousi ohi ja otti makean voiton 625-622.

Hävinneiden lohko keilasi illan päätteeksi kaksi kierosta, joissa potkittiin ulos 32 pelaajaa. Ensimmäisellä kierroksella nimekkäimmät pelaajat pysyivät pelissä mukana. Faulkner voitti Matt Russon 632-484, Lavoie kaatoi Michael Martellin 578-566, Troup pudotti Steve Kloempkenin 668-615. Butturff pysyi hengissä voittamalla PJ Haggertyn 612-565, Belmonte Brad Millerin 641-616 ja Rodriguez komeasti Justin Veitchin 706-589.

Toinen kuoleman lohkon kierros verotti jo nimimiesten joukkoa. Faulkner taipui Nick Krumlille selvästi 731-610 ja Butturff liittyi laulukuoroon hävittyään kovatasoisessa matsissa Mykel Hollimanille 702-730. Duken kilpailu päättyi tappioon Tackettin veljesten nuorempaa, Zacia, vastaan niukasti 555-560. Rodriguezin pelit lopetti Andrew Anderson pistein 675-579. Voitot ottivat mm. Lavoie, Troup ja Belmonte.

32 mukana olevan keilaajan pelit jatkuvat lauantaina klo 19.00 Suomen aikaa, jolloin molemmat lohkot pelaavat kierroksen. Kahdeksan keilaajaa poistuu turnauksesta. Heti perään pelataan toiset kierrokset, taas kahdeksan miestä joutuu lähtemään. Puolilta öin pudotetaan neljä miestä lisää. Kahden maissa aamuyöllä keilataan voittajien lohkon loppuottelu. Sen voittaja menee TV-finaalin korkeimmalle portaalle, hävinnyt sijoitetaan kakkoseksi. Kahden seuraavan hävinneiden lohkon kierroksen jälkeen jäljellä on neljä miestä. Nämä keilaavat kolme sarjaa samalla rataparilla ja ratkovat sijoitukset sunnuntain telkkarifinaaliin. Ykkönen kolmanneksi, kakkonen neljänneksi, kolmonen viidenneksi ja viimeinen lähtee kotiin.

 

Pekka Korpi

USBC:n Masters-sivustolle