Suomen Keilailuliitto piti sääntömääräisen valtuuston syyskokouksen lauantaina Vantaalla Tikkurilassa. SKL:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Olli Hossi Helsingistä.

Olli Hossi on valittu SKL:n uudeksi puheenjohtajaksi vuoden 2020 alusta lähtien. Hänen kautensa kestää tulevan vuoden.

Puheenjohtajavaali oli äärimmäisen tiukka, sillä Olli Hossi voitti äänestyksessä Raimo Palokosken äänin 11-10.

Olli Hossi on 54-vuotias helsinkiläinen, joka on toiminut ennen mm. HBL:n kilpailuvaliokunnassa sekä tällä hetkellä SKL:n kilpasarjavaliokunnassa.

Työelämässä Hossi on tehnyt pitkän uran Nokialla esimiestehtävissä.

Olli Hossi pitää merkittävimpinä asioina jäsenmäärän laskun pysäyttämistä sekä Suomen jatkuvaa kykyä vaikuttaa myös kansainvälisissä keilailuasioissa.

– Tärkeimpänä asiana on pystyä pysäyttämään jäsenmäärän lasku, mm tekemällä keilailun aloittaminen harrastuksena mahdollisimman helpoksi. Tässä asiassa tulee parantaa hallien, seurojen, liittojen ja SKL:n yhteistyötä.

Kansainvälisissä asioissa nykyinen puheenjohtaja Perttu Jussila on tehnyt hienoa työtä ja meidän on säilytettävä tuo vaikutusvalta kansainvälisessä päätöksenteossa ja tehdä vain lajia edistäviä päätöksiä, Hossi kertoi valintansa jälkeen.

Varapuheenjohtajana hallituksessa tällä hetkellä toimiva Palokoski ilmoitti, että hän on käytettävissä varapuheenjohtajana myös ensi vuonna.

Valtuusto hyväksyi sääntömääräisenä asioina olevat toimintakertomuksen sekä budjetin vuodelle 2020.

Helsingin Bowlingliiton oli tehnyt aloitteen SKL:n entisen puheenjohtaja Harri Järvisen nimeämisestä kunniapuheenjohtajaksi. Valtuusto nimesi Järvisen kunniapuheenjohtajaksi.

 

Olli Pakonen