PBA:n seniorikiertueen kevätkausi lähenee loppuaan, jäljellä on kaksi kisaa ennen kesätaukoa. Aberdeenissa Pohjois-Carolinassa keilataan kiertueen pienimmästä päästä oleva kilpailu, ykköspalkinto on vain 7 500 dollaria ja muut samaa tahtia.

Kisassa keilataan kaksi kahdeksan sarjan karsintablokkia, josta 30 parhaan tuloksen tehnyttä keilaajaa jatkaa kahdella kuuden sarjan round robin pelillä. Ennen tuota rr-kierrosta tulokset nollataan. 12 sarjan tulosten perusteella viisi keilaajaa etenee porraspeliin.

Ratahoito on kovin lyhyt, 35 jalan mittainen Del Ballardin mukaan nimetty. Pelipaikka on aivan reunassa, näyttävällä koukulla keilataan ja nurkkakeiloja seisoo kiitettävän paljon. Siispä tulostaso on seniorikisoihin suhteellisen matala.

16 sarjan jälkeen tulosluettelon kärkipää näyttää kovin tutulta: Michael Haugen Jr. 3591 (224,4), Norm Duke 3589, Jason Couch 3587, Tom Hess 3587, Lennie Boresch Jr. 3554, Pete Weber 3544 jne. Yllätykseksi voidaan luonnehtia Walter Ray Williams Jr:n huono sijoitus, 27. tuloksella 3336 (208,5). WRW oli vielä ensimmäisen blokin jälkeen kärkikahinoissa mukana, mutta toiseen peliin hän sai vain 1535 ja putosi lähelle karsintarajaa.

No, tuloksilla ja sijoituksilla ei ole nyt mitään merkitystä, sillä ne siis nollataan ennen jatkoa ja ensi yön round robinia.

Mika Koivuniemi ei ole mukana, sillä hänen kolmen kisan mittainen reissunsa on päättynyt.

 

Pekka Korpi

PBA:n turnaussivuille