Suomen Keilailuliiton puheenjohtaja Olli Hossi halusi kirjoittaa jäsenistölle uuden blogikirjoituksen, jossa hän kertoo, miten pitkittynyt taistelu koronavirusta vastaan on vaikuttanut keilailukenttään sekä SKL:n toimintaan. 

Olli Hossin blogikirjoituksia pääset lukemaan suoraan osoitteessa keilailu.fi/puheenjohtajanblogi.

Tuorein kirjoitus kokonaisuudessaan myös tässä:

Puheenjohtajan blogi Koronakevättä eletään (18.4.2020)

Siitä on nyt melko tarkkaan kuukausi eli 12. maaliskuuta, kun korona-aika todella alkoi Suomessa. Tuona päivänä valtioneuvosto muun muassa pyysi meitä kaikkia välttämään harrastustoimintaa ja Suomen Keilailuliitto päätti jo samana päivänä keskeyttää SM-kisat ja valtakunnansarjat.

Sen jälkeen on tapahtunut paljon – Jo 10 päivää myöhemmin kaikki kilpakeilailu Suomessa oli loppunut ja pian sen jälkeen käytännössä kaikki Suomen keilahallit joutuivat laittamaan ovensa kiinni. SKL:n hallitus totesi 3. huhtikuuta, että myöskään 2019-20 valtakunnan sarjoja ei voida pelata loppuun.

En todellakaan arvannut, kun puheenjohtajan nuijan tammikuussa otin, että olen tekemässä näitä historiallisen ikäviä päätöksiä. Mutta kaikkien terveys on tärkeämpää kuin mikään harrastus. Yhdessä keilaaminen nostaa kaikkien riskiä saada tauti, ja siksi meidän pitää vielä jonkin aikaa malttaa, vaikka radoille varmaan tekee jo kovasti mieli.

Hyviäkin asioita on tapahtunut. Ennen koronaa jäsenten keilailumäärät olivat pitkästä aikaa nousussa. Vuoden 2020 ensimmäisen 10 viikon aikana sarjamäärä per rekisteröity keilaaja kasvoi vuoden takaisesta 8% eli käytännössä jokainen keilasi keskimäärin noin puoli sarjaa enemmän kuin vuonna 2019 – hieno homma! Tässä varmaan auttoi keilailuystävälliset talvisäät, mutta muutos oli kuitenkin pitkästä aikaa oikeaan suuntaan, eli olimme hyvällä tiellä ennen kuin sama luonto toi viruksen ja sen mukana äkkipysähdyksen.

Toinen ja paljon isompi hyvä asia on, että rajoitusten, suositusten ja niiden hyvän noudattamisen ansiosta meidän kaikkien toimet ovat jo vaikuttaneet, eli tartuntakäyrät madaltuneet ja ihmishenkiä pelastettu. Tämän huomaa selvästi, kun vertaa Suomen lukuja esimerkiksi lähes mihin tahansa Euroopan maahan.

Mutta tilanne ei ole ohi, ja lopullisesti se ei ole ohi ennen kuin toimiva rokote globaalisti auttaa. Onneksi uutisten mukaan myös rokote on etenemässä nopeammin kuin koskaan ja on edennyt jo ensimmäisiin vapaaehtoisiin testeihin.  On hyvä todeta, että aina kun SKL:ssä päätämme ohjeistuksista koronaan liittyen tai myöhemmin vapautuksista, seuraamme tarkasti valtion virallista ohjeistusta ja ennusteita, emmekä turhaan riskeeraa keilaajiamme. Esimerkiksi uskoakseni ulkourheilulajien pitää alkaa pyöriä ensin, ennen kuin keilailun kaltainen sisäurheilu voi alkaa.

Tällä viikolla myös keilailuliiton hallitus joutui tekemään ikävän päätöksen ja antamaan osittaisen lomautuksen liiton henkilöstölle, koska tehtävä työ on sielläkin vähentynyt (linkki uutiseen). Teitä saattaa kiinnostaa, mitä SKL:ssä siis nyt tehdään. Olen ollut mukana liiton etäpalavereissa usein itsekin ja tiedän, että paljon edelleen tapahtuu. Ohessa muutama esimerkki: kisakauden 2019-20 paketointi ja maksut ja uuden kauden suunnittelu, EM-kisojen ja muiden arvokisojen siirtojärjestelyt, Keilaaja-lehden 2/2020  julkaiseminen kesäkuussa, Uuden keilaajan etukortti-projekti ja parakeilaaja-lisenssin suunnittelu, internetin ja Facebookkiin sisällöntuotto jäsenistölle ja keilailun markkinointi ja sen suunnittelu kaikille ynnä muuta.

Konkreettisena esimerkkinä mm. keilailuliiton ja sarja- ja kilpailuvaliokunnan hyvästä yhteistyöstä on juuri julkaistu ensi kauden alustava runkokalenteri (linkki), jota myös pitää jatkossa ajan tasalla. Kuten siitä huomaatte, uusi kausi alkaisi tavoitteemme mukaisesti elokuussa ja suunnitelma on, että edellisen kauden kesken jääneet ja pitämättömät SM-kisat pelattaisiin loppuun ja uusi valtakunnansarja kausi alkaisi lokakuussa. Kaikki tämä pohjautuu siihen mukavaan, mutta ei siis suinkaan varmaan ajatukseen, että kesän aikana koronatilanne helpottuisi niin paljon, että urheilu- harrastuspaikkojen käyttörajoituksia voidaan hellittää.

Haluan myös kannustaa jäsenistöä tukemaan keilahalliyrittäjiä eri tavoin. On hyvä muistaa, että ilman keilahallia ei kukaan meistä voi keilata ja kaikki halliyrittäjät ovat ilman omaa syytään joutuneet laittamaan toistaiseksi lapun luukulle. Jos on, niin kuin monella on, tuttu yrittäjä, ottakaa vaikka suoraan yhteyttä ja kysykää, millä tavoin voisi auttaa. Vaihtoehtoina voi olla esimerkiksi ostaa lahjakortti itselle tai ystävälle ensi kaudeksi tai ostaa keilapallo hallista jo nyt. Muitakin vaihtoehtoja löytyy tästä laittamastamme viestistä (linkki) kaikille.

Lopuksi erittäin tärkeää on, että pidätte kaikki myös itsestänne ja läheisistänne huolta. Monelle meistä keilailu on ollut sekä fyysisen kunnon ylläpitäjiä mutta myös tuonut tärkeän sosiaalisen verkoston. Jotta radoille palaaminen onnistuu, on kunnosta pidettävä yllä ilman keilailua. Muistakaa siis liikkua. Esimerkiksi itse olen ottanut tavaksi tehdä keilakisan mittaisen kävelylenkin lähes joka päivä. Myös sosiaalinen kanssakäyminen esimerkiksi soittaminen keilakavereille ja vaikka verkkokokouksena seurapalaverin pitäminen voisi olla kivaa vaihtelua kaikille koronaeristyksen lomassa.

Joka tapauksessa toivotan kaikille oikein hyvää kevättä ja nauttikaa luonnon heräämisestä.