Suomen Keilailuliiton puheenjohtajan Olli Hossin uudessa blogikirjoituksessa kerrotaan muun muassa koronaviruksen vaikutuksesta SKL:n jäsenmääriin sekä liiton taloudelliseen tilanteesta, minkä lisäksi Hossi pureutuu SKL:n suunnitelmiin, jotka tähtäävät pandemian jälkeiseen elämään.

Olli Hossin kaikki blogikirjoitukset pääset lukemaan osoitteessa keilailu.fi/puheenjohtajanblogi.

Tuorein kirjoitus kokonaisuudessaan myös tässä:

Puheenjohtajan blogi,

KEILAILU JA PANDEMIAN JÄLKEINEN MAAILMA 19.2.2021

Hei keilaajaystävät,

Uusi Suomen Keilailuliiton hallitus aloitti toimintansa ja olen iloinen, että toiminta lähti sopivasti uudistuneella ja keski-iältään neljällä vuodella nuortuneella tiimillä mukavasti käyntiin. Jouduimme tosin jo toisessa kokouksessamme taas siirtämään valtakunnallisia kilpailuja eteenpäin. Tämä oli kutenkin välttämätöntä, jotta keilaajia ei pakotettaisi liikkumaan alueelta toiselle ylimääräistä, kun pandemia vielä jyllää. Sekä Porin seniorien että Järvenpään veteraanien SM-kisajärjestäjät onneksi myös näkivät, että jos pelaamme kisat syksyllä, rokotteen saatuaan myös osallistujamäärät ovat myös todennäköisesti paremmat.

Valtakunnansarjoja siirrettiin samasta syystä mutta hyvin tärkeä päätös oli, että tällä kertaa kautta ei tulla katkaisemaan, vaan kaikki pelatut pisteet ovat voimassa, kunnes kausi on pelattu loppuun. Tämä voi tarkoittaa, että pelaamme pelejä pitkälle kevääseen ja jopa syksyllä, mutta vuoden 2021 liigavoittajat, putoajat ja nousijat löytyvät kaikista sarjoista.

Paikallisesti kilpakeilailua voidaan jatkaa ympäri Suomea keilahalleissa, mutta vain, jos onnistumme edelleen toimimaan terveys edellä. Muistetaan siis kaikessa keilailussamme edelleen turvavälit ja muut tärkeät koronaohjeet.

Jäsenistömme on ansiokkaasti pysynyt rekisteröityneenä huolimatta pandemiasta, eli jäseniä ei koronavuonna 2020 jäänyt pois juurikaan enempää kuin edellisenä vuonna, kiitos siitä kaikille tielle. Suurin ikäryhmämme ovat kuitenkin edelleen 70-75-vuotiaat ja sitä vanhemmat, mikä vääjäämättä tarkoittaa, että jäseniämme jää joka vuosi joka tapauksessa runsaasti pois terveyden ja loukkaantumisten takia. Hyvä asia on, että lähtijät ovat kyselyjenkin mukaan ihan tyytyväisinä lajiimme, eli tuote on ollut hyvä.

Korona on samalla aiheuttanut, että uuden harrastuksen aloittamista on lykätty emmekä liittonakaan ole voineet käynnistää suunnittelemaamme tehosomemarkkinointia aloittaa uusi harrastus.  Tällä kaudella 1.7.2020 jälkeen Keilailuliittoon on kuitenkin tullut tammikuun loppuun mennessä 307 uutta keilaajaa, joista 50 tuli nyt tammikuussa. Vertailuna vuosi sitten tammikuussa meille tuli 101 uutta jäsentä eli korona siis todella vaikuttaa. Kokonaisuutena jäsenmäärämme nettovähennys 31.1.20-31.1.21 oli 610 keilaajaa eli -6.6%. Eli työsarkaa on, mutta onneksi pandemian tulossa oleva päättyminen avaa myös mahdollisuuksia.

Talouspuolella pandemia on Keilailuliitolle merkinnyt, että monet isot kulumme ovat viime vuonna laskeneet. Isoimpina arvokisojen siirtyminen eteenpäin, mutta myös erilaiset monet maajoukkue- ja muut leiritykset ovat peruuntuneet.  Näin säästynyttä rahaa on päätetty strategiamme mukaisesti käyttää tässä vaiheessa erityisesti uusien keilaajien tuomiseksi lajimme piiriin. Toiminnanjohtaja Sami Järvilä on tehnyt tässä ansiokasta työtä, josta lehdessä kuvattu uusi keilakoulukonsepti on hyvä esimerkki. Koronan takia moni vanha harrastus on keskeytynyt ja nyt kun kesä ja syksy koittaa, uskon, että ihmisten ajankäyttökin menee uusjakoon ja tässä keilailulla on hyvä sauma ottaa osansa nimenomaan muita urheilulajeja koronan takia lopettaneet. Toivonkin, että tutustutte tähän malliin ja mahdollisimman moni liitto ja/tai halli tarttuu tähän etuun. Toisaalta kaikki keilaajat voivat esimerkiksi kesällä kannustaa ystäviään ja tuttujaan aloittamaan harrastus juuri keilakoulun kautta. Omakin keilailuni alkoi muuten Hämeenlinnan vanhassa hallissa juuri keilakoululla vuonna 1978.

Toinen strategian mukainen aivan uusi malli, mitä ollaan miettimässä, on luoda keilailuun moderni kännykkäapplikaatio, jolla saisimme samalla uusia jäseniä houkuteltua mukaan. Ajatus on, että kuka tahansa vapaa-ajan keilaaja pystyisi helposti siirtämään keilaamansa pelinsä applikaation tietokantaan, josta voisi kännykästä helposti nähdä esimerkiksi keskiarvonsa, mitä ja missä on keilannut ja jakaa vaikkapa somessa. Applikaatiosta näkyisi myös, mitä kisoja on tarjolla ja voi helposti liittyä jäseneksi. Tätä kautta kynnys kehittää keilaajana itseään ja ryhtyä harrastamaan ja kilpailemaan laskee.  Alussa pilotti on tarkoitus tehdä Bowling Oy:n ja Helsingin Bowling-liiton kanssa, mutta rajapinta luodaan niin, että se toimisi kaikkien Suomessa olevien tuloslaskimien kanssa. Applikaation siis ensisijainen tarkoitus on koukuttaa uusia keilaajia, mutta toki sitä voivat myös jäsenemme käyttää. Aikataulu pilotille on vielä auki, mutta projekti voidaan nyt kunnolla käynnistää.

Lopuksi haluan omastakin puolesta onnitella Mika Koivuniemeä mahtavasta saavutuksesta päästä Suomen Urheilun Hall of Fameen. Olen tuntenut Mikan jo 80-luvulta asti ja nähnyt hänen nousevan tamperelaisesta juniorikeilaajasta huippuammattilaiseksi ja maailman parhaaksi keilaajaksi. Mika on Suomen urheilun Hall of Fame -jäsen numero 71 ja Mikan ansiosta keilailusta tuli samalla 19. urheilulaji, joka nousi Suomen urheilun kunniagalleriaan. Historiallinen teko!

keilailuterveisin,

Olli Hossi,

puheenjohtaja

Suomen Keilailuliitto