Uutiset
31.01.2010

Ranta katkaisi Kallion voittoputken

Kauden neljäs Junnu-Tourin osakilpailu pelattiin uudistetussa Rauman keilahallissa. Voittajaksi keilasi Porin Giantsin Tony Ranta voittamalla loppuottelussa Jesse Kallion sarjoin 259-203.

Ebonite-osakilpailun voittaja Tony Ranta Giants Pori
Jälleen kerran Raumalle kokoontui maamme keilailun juniorieliitti. Ebonite-osakilpailuun osallistui mahtavat 141 keilaajaa. Jännitettävää Raumalla todellakin riitti; Juniorimaajoukkuevalinnat Pariisin EM-kilpailuihin suoritettaisiin heti osakilpailun jälkeen ja viekö Jesse Kallio jo neljännen peräkkäisen Tourin voiton. Olosuhteet olivat tällä kertaa melko tarkat pelata ja finaalirajaksi muodostui kuuteen sarjaan 1170 pistettä. Alkukilpailun kovimman tuloksen keilasi Tony Ranta 1361 pisteellä. Muut 1300 ylittäjät olivat Perttu Jussila 1360 ja Jesse Kallio 1305 pisteillä.

Ranta piti paikkansa myös karsinnassa
Viiden sarjan karsinnassa Tony Ranta otti piikkipaikan heti ensimmäisestä sarjasta lähtien ja piti sen loppuun saakka keilaten viiteen sarjaan 1110 pistettä. Jesse sinnitteli loppuun saakka ihan Tonyn kannassa, mutta jäi kuitenkin niukasti toiseksi 1093 pisteellään. Seuraavista sijoista taisteltiin yhtä tasaisissa merkeissä. Kolmantena jatkoon meni TKK:n Perttu Jussila 1048 pisteellä, neljäntenä TKK:n Petri Brusi 1046 pisteellä ja viidentenä samalla tuloksella GB:n Roosa Lundén. Kuudes ja viimeinen jatkaja oli CPS:n Santeri Pulkkinen 1026 pisteellä.

Brusilla hyvä ”draivi” päällä puolivälierässä

Puolivälierässä kohtasivat karsinnan neljäs Petri Brusi, viides Roosa Lundén ja kuudes Santeri Pulkkinen. Tilanne säilyi tasaisena aina sarjan puoliväliin saakka. Roosa johti kymmenellä pisteellä Santeria ja Petriä. Sitten Petri löi uuden vaihteen päälle ja paukutti perän umpeen kuudennesta ruudusta lähtien. Tähän eivät Roosa ja Santeri enää pystyneet vastaamaan ja Petri välieriin hyvällä 256 sarjallaan. Roosa osakilpailun viidenneksi 222 sarjalla ja Santeri kuudenneksi 188 pisteen sarjalla

Välierä TKK:n hegemoniaottelu

Asetelmat välieriin olivat mielenkiintoiset; Kolme TKK:n junioria ottavat mittaa toisistaan. Petriä vastaan asettuivat Perttu Jussila ja Jesse Kallio. Jesse ja Perttu aloittivat tuplalla. Petrillä jäi kaadon jälkeen iso reikä toiseen ruutuun. Jesse jatkoi paikolla ja tuplalla, Perttu tyhjällä ja tuplalla. Viidennessä ruudussa Jessellä oli 135, Pertulla 111 ja Petrillä 87 pistettä. Jesse ja Perttu tekivät molemmat vielä kaksi kaatoa lisää kuudenteen ja seitsemänteen ruutuun. Petri jäi auttamatta jälkeen. Peli olisi Jessen ja Pertun välinen. Mutta…Pertun kaksi tyhjää kasi ja ysi ruutuihin ratkaisivat pelin Jessen eduksi. Jesse ei kuitenkaan löysäillyt vaan teki sarjaksi 251 pistettä ja lunasti loppuottelupaikan. Petrikin pelasi hyvin loppuun saakka saaden loppujonolla sarjaksi 205 pistettä. Pertun sarja 195 tarkoitti sitä, että hän jäi neljänneksi ja Petri nousi osakilpailun kolmanneksi.

Jesselle löytyi pysäyttäjä

Loppuottelussa Jesseä vastaan asettui karsinnan ykkönen Tony Ranta. Molemmat vähän hermoilivat ensimmäisessä ruudussa tehden reiät ja tyhjät. Toiseen ruutuun molemmille kaadot. Kolmannessa Jessen pallon reaktio näytti häviävän ja 5-10 reikä taskusta. Tony teki tuplan 4-5 ruutuihin ja otti hieman etumatkaa. Jesse vaihtoi palloa viidenteen ruutuun ja onnistui siinä tuplalla. Mutta kun Toni ei enää kolmannen ruudun jälkeen keiloja jättänyt pöydälle niin Jesse ei mahtanut mitään. Jessen voittoputkelle löytyi katkaisija Porista nimeltä Tony Ranta.

- Osallistuin nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella Tourille ja voitto tuli heti. Radoissa oli hieman eroja ja välillä sekaan tuli 160:n sarjoja ja välillä 260:n. Onneksi peli pysyi hyvin kasassa koko viikonlopun, Tony kertoili yllättävän ”puheliaana” pelin jälkeen.

Ebonite-osakilpailun kolme parasta tyttöä olivat Helsingin GB:n Roosa Lundén, Turun TKN:n Sanna Pasanen ja Turun Weikkojen Tiia Hakamäki. Kauden viides osakilpailu pelataan Oulussa 26.-28.2.2010.

Ebonite-osakilpailun tulokset

- sami järvilä -




Tulostettava versio

Takaisin



© Suomen Keilailuliitto   |   Keilailu.fi