23.05.2010
Mannoselle ensimmäinen Suomen mestaruus
Todella dramaattinen oli miesten loppuottelu, toistoa naisten vastaavasta viikkoa aikaisemmin. Petri Mannonen hävisi ensimmäisen sarjan Pasi Uotilalle peräti 60 pisteellä, mutta hän toipui ja nousi voittoon toisessa sarjassa pistein 235-159.
Se on siinä!
Loppuottelu alkoi puhtaasti Pasi Uotilan merkeissä. Hän aloitti triplalla ja tarrasi heti johtoon kiinni. Mannonen ei saanut alussa pakkaa putoamaan ja seiskaruudun 3-6- klippi antoi selvän edun Uotilalle, johon tämä myös tarrasi ja veti sarjakseen 244. Mannonen joutui tyytymään 184:ään ja homma näytti taputellulta.
Mutta se kuuluisa lihava leidi ei ollut vielä laulanut, eli homma ei ollut ohi. Uotilalle napsahti kakkosruutuun 2-8-10 reikä ja toinen samanlainen viidenteen ruutuun. Mannonen tuskaili edelleen kaatojensa kanssa, kunnes neljänteen ruutuun tehty linjan muutos ja pallon vaihto onnistuivat – tupla. Ero oli kaventunut alle 40 pisteeseen. Paikan löydettyään Petri jatkoi taskun pommittamista ja jatkoi jonoaan aina kahdeksanteen ruutuun, viiden kaadon mittaiseksi.
Uotilan tuskalle ei tullut loppua. Hän korjasi linjaansa kuutosruutuun ja heitto meni aivan keskelle jättäen 4-7-10 reiän. Seitsemännessä ruudussa Mannonen puski jo ohi ja kahdeksannen ruudun kaato yhdistettynä Uotilan neljänteen reikään (4-6-7-10) kasvatti eron tamperelaiselle jo lähes 30 pisteeseen.
Uotila heitti ensin kymppiruudun, johon hän sai tuplan ysin kaatonsa päälle. Yhdestoista heitto oli kohdallaan, mutta kymppikeila seisoi. Paikolla sarjaksi tuli 157 ja yhteistulos oli 401.
Mannonen tiesi tilanteen: paljon pois ensimmäisellä. Hän otti kaikki ja kädet nousivat mestaruuden merkiksi jo ennen pallon osumista pakkaan. Paikko päälle antoi sarjan tulokseksi 235 ja kahdelle sarjalle yhteensä 419.
Hymyilevä oli mestarin ilme, kun hän kahden loppuottelutappion jälkeen sai vihdoin haltuunsa Suomen mestarin kiertopalkinnon.
- Tämä oli uskomaton työvoitto. Alkukilpailusta pääsin hikisesti mukaan viimeisen sarjan avulla. Eilen ensimmäisen pelin lopussa tein neljän kaadon jonon, jolla hinasin itseni sijalle 31 ja mukaan jatkoon. Top 16 aukeni hieman aikaisemmin, mutta kuitenkin vasta toiseksi viimeisellä sarjalla. Eikä paljon ilahduttanut lähteä round robiniin sijalta 10, kun katseli millaisia miehiä edellä oli, kertoi Mannonen vaikeaa matkaansa loppuotteluun.
- Ja samalla kaavalla mentiin sitten finaalikin, ekan sarjan jälkeen 60 silmää takamatkalla. En todellakaan tehnyt tätä kisaa itselleni helpoksi, Mane hymyili.
- Kokeilin kaikenlaista ensimmäisessä sarjassa ja toisen alussa, mutta ei mikään oikein toiminut. Neljänteen ruutuun sitten tein oikean muutoksen, nousin ylemmäs ja vedin kiiltävällä kovempaa, se auttoi, Pete kuvaili tarvittavia muutoksia TV-finaalissa.
- Tulostaso nousi selvästi jo eilen illalla, mutta varsinkin tänään round robinissa. Tämä oli ihan odotettavissa, kun radalla oli hyviä keilaajia, jotka pelasivat ratoja oikein, niin radoista tuli selvästi loogisempia, kuin alkupeleissä, Mannonen selvitti.
Pasi Uotila oli luonnollisesti aivan myrtynyt loppuottelun jälkeen.
- En minä edes pelannut kovin huonosti. Kumpikaan niistä 2-10 heitoista ei ollut niin huono, rata vaan muuttui oudosti. Kahdeksannessa ruudussa sain käteeni jonkinlaisen krampin ja loppuruudut jouduin vain työntämään radalle, Pasi kuvaili finaalisarjaa.
- pekka korpi -
Mitaliottelut nauhoitettiin Nelonen Sportille
Tiedossa olevat esitykset ovat 24.5. klo 19.05, 27.5. klo 20.00 ja 2.6. klo 22.00.
KEILAILUN MIESTEN A-SM FINAALI
Lahden keilahalli 22.-23.5.2010
Välierä
Mannonen - Lintilä 200 - 194
213 - 171
413 - 371
Loppuottelu
Uotila - Mannonen 244 - 184
157 - 235
401 - 419
Kultaa: Petri Mannonen
Hopeaa: Pasi Uotila
Pronssia: Lasse Lintilä
Tulostettava versio
Takaisin