Järjestötoiminta

Tulosta

Valtakunnansuurmestaruussääntö

  1. Valtakunnan suurmestaruuden voi saavuttaa A-luokkaan kuuluva, rekisteröity keilaaja, joka saavuttaa yhden kilpailukauden aikana vähintäin neljä voittoa, joista kaksi on saavutettu nk. vierashallissa (oman liiton ulkopuolella). Kaikki voitot voivat olla myös vierashallivoittoja.
  2. Voittotuloksen on oltava kilpailun paras tulos (nk. puhdas tulos).
  3. Tulokseksi huomioidaan ainoastaan ensimmäinen, virallisen kilpailun, merkintäkilpailun, suoritus.
  4. A-luokassa on oltava vähintään 40 osanottajaa TAI:
  5. - niissä liitoissa, joissa A-luokan keilaajia on vähemmän kuin 40, osanottajamääräksi riittää ko. liiton A-luokkaan rekisteröityjen keilaajien määrä. Aina kuitenkin vähintään 20 A-luokkalaista.
  6. Mikäli yksikin (1) voitoista on saavutettu osanottajamäärällä, joka on pienempi kuin 40, tulee voittoja tällöin olla viisi (5).
  7. Kilpailun tulee käsittää vähintään 4 sarjaa ja hallin on oltava vähintään 4-ratainen.
  8. Jäsenliitto voi myös anoa hallitukselta valtakunnan suurmestaruutta.