Kilpailutoiminta

Tulosta

Jussila Perttu

Perttu Jussila voitti jälleen Tonnarien finaalin Ylöjärvellä ja nimetään siksi heinäkuun keilaajaksi.
Tonnarien finaaliin saavat osallistua ne keilaajat, jotka ovat kauden aikana pelanneet vähintään tuhat kilpailusarjaa. Pertulla sarjoja oli 1176 keskiarvolla 225,91! Aikamoinen lukema.
Jussilan kausi oli muutenkin mahtava, sillä hän teki kauden aikana kymmenen täydellistä 300-pisteen sarjaa. Miesten EM-kisoissa hän oli voittamassa joukkuekilpailun hopeaa.

Eniten sarjoja viime kaudella, 2033, keilasi valkeakoskelainen Erkki Töyssy, Nappi-81.

Tonnarien finaalin juttu ja tulokset löytyvät uutispalstalta.

Seura TKK, Tampere
Kotipaikkakunta Tampere
Aiemmat seurat Kaupin Seiskat
Keilannut vuodesta 1996
Maajoukkueessa vuodesta Juniorit 2006, miehet 2011
Paras hetki uralla 31.8.2013
Yhteistyökumppanit Sport Bowling Finland, E.N-Rakenuskonsultit Oy, Gr8 ja system300
Lempinimi Keke (josta lukuisia muunnoksia), pertsa ja pera
Vahvin osa-alue keilailussa muiden harjoittelemattomuus
Heikoin osa-alue keilailussa kaikki omaan tekemiseen pohjautuva
Lempiturnaus Suomessa Lahdessa on kiva käydä
Lempiturnaus ulkomailla Qatar Open
Syntymäaika ja -paikka 16.3.1991
Ammatti Keilaaja
Pituus On
Paino Sitäkin löytyy
Siviilisääty  
Lapset (nimet ja syntymävuodet)  
Esikuva urheilussa Peltsi (hehe)
Esikuva elämässä Kukin tallaa tavallaan
Naisihanne  
Urheilija, jota arvostaa Kaikki, jotka urheilevat ansaitsevat arvostusta
Keilaaja, jota arvostaa Jouni, Mane ja Cimmo
Haave Parempi maailma
Tärkeimmät saavutukset MM-joukkuekulta 2013
EM-joukkuekulta 2012, 2016
EM-joukkuehopea 2011
EM-triohopea 2012
EM-triopronssi 2011
Juniorien EM singlepronssi 2009
Juniorien EM masters kulta 2008
Juniorien EM joukkuehopea 2008
Juniorien EM triohopea 2008
Juniorien EM parihopea 2007
Nuorten PM joukkuehopea 2013
SM-joukkuekulta 2014, 2017
SM-joukkuehopea 2013, 2014, 2016
Nuorten SM-hopea 2014
Nuorten SM-pronssi 2010, 2011, 2013
Nuorten SM-parikulta 2011, 2013, 2014
Nuorten SM-parihopea 2009, 2010
Junioreiden SM-hopea 2009
SM-liigakulta 2008, 2009, 2010, 2011, 2012, 2014, 2015, 2016
SM-liigahopea 2013, 2017, 2018
Pelaajaneulat Hopeinen pelaajaneula 2009
Kultainen pelaajaneula 2011
Kultainen pelaajaneula lehvin 2013

« Palaa