Kilpailutoiminta

Tulosta

Onni Riikonen, 12

Marraskuun Kuukauden keilaaja on 12-vuotias varkautelainen Onni Riikonen. Hän teki hyviä tuloksia pitkin kuukautta ja otti makeasti kaikkien aikojen nuorimpana voiton Junnu Tourilla Imatralla.

Junnu Tourin osakilpailun voiton lisäksi Onni napsi hyviä sijoituksia, vieläpä varsin nimekkäässä seurassa. Imatran liiton 60-vuotisjuhlakisassa Onni sijoittui viidenneksi Jesse Kallion, Jouni Helmisen, Aki Hurrin ja Tuomas Nurmikosken jälkeen. Kuopion Rauhalahdessa Onni oli kolmas Juha Immosen ja Sami Päiväniemen jälkeen.

Onni aloitti säännöllisen keilailun 9-vuotiaana, jolloin hänelle hankittiin ensimmäinen oma pallo. Laji on tullut hänelle, kuten niin monelle muullekin, verenperintönä. Isä Petri keilaa ja paappa Pentti Tunturi on käyttänyt Onnia pienestä asti muiden lastenlasten kanssa keilaamassa. Pentin me monet muistamme Vaasasta, missä hän toimi ratamestarina.

Ensimmäisen oman pallon myötä Onni aloitti myös kilpailemisen, siis 9-vuotiaana. Isä Petrin mukaan Onnin kilpailuvietti on kova, samoin myös halu kehittyä. Onnin valmentajana toimii Mainareiden riveistä tuttu Juha Immonen. Onni kuuluu myös Suomen Keilailuliiton Tulevaisuuden ryhmään.

« Palaa