15. Pauliina Aalto

Pauliina Aallon isä Kalevi ja isoveli Tuomo keilasivat molemmat aktiivisesti vuosikausia ennen kuin Pauliina itse pääsi itse kokeilemaan lajia. Vasta vuonna 1979 hän keilasi ensimmäisen kerran tuttavaperheen poikien kevyillä palloilla Talissa. Sen jälkeen hän viettikin vuosien ajan paljon aikaa enimmäkseen Ruusulan keilahallissa.

Suomi-paidassa Aalto pelasi ensimmäisiä kertoja vuosina 1985 ja 1986 junnukisoissa löytäen itsensä tuloslistan loppupäästä. Keilailu-urallaan ensimmäistä kertaa menestystä Aalto saavutti vasta 1993 voittaen EM-kilpailuissa henkilökohtaisen Masters-kullan. Saman kesän saavutuksena tuli myös World Games –sekaparikulta Mika Koivuniemen kanssa.

MM-joukkue- ja parikultaa hän voitti 1995 Renosta ainoista MM-kisoista, joihin urallaan osallistui. Henkilökohtaisessa Eurooppacupista hän sai hopeaa vuonna 1995. Vuosina 1996 ja 1998 hän oli voittamassa kahdesti joukkueiden Maailman Cupin ja joukkueiden Eurooppa Cupin.

Kotimaan kisoista Aallolla on voitettuna yksi naisten henkilökohtainen Suomen mestaruus vuodelta 1995. Lisäksi hänellä on kolme henkilökohtaista hopeamitalia sekä useita joukkuemestaruuksia 90-luvulta. Hän on ollut voittamassa naisten SM-liigan kuudesti ja ollut kerran hopealla seitsemän perättäisen vuoden aikana kolmessa eri seurassa.

Maailman Cupin Suomen karsinnan hän voitti urallaan kolme kertaa edustaen Suomea kahdesti.
Pauliina Aalto on ansainnut SKL:n timanttineulan nro 7 vuonna 1995.

Lisäksi Aalto tunnetaan siitä, että hän keilasi Yhdysvalloissa naisten ammattilaiskiertueella, jossa hän aloitti syksyllä 1999 syksyllä. Siihen aikaan kyseessä oli iso päätös, sillä ammattilaiset eivät saaneet osallistua arvokisoihin.

Hän keilasi kiertueella usean vuoden ajan 2000-luvun alussa. Aalto oli omana aikanaan naisten kiertueella ainoa keilaaja, joka ei puhunut äidinkielenään englantia. Hän pääsi ammattilaiskiertueella kertaalleen TV-finaaliin sijoittuen toiseksi vuonna 2000 New Mexicossa pelatussa Las Cruces Openissa.

Pauliina Aalto on naimisissa keilaaja ja keilailuvaikuttaja Jouni Helmisen kanssa.

Vasta Helmisen tultua kuvioihin vuonna 1992 alkoi Aallon keilailumenestys. Yhdessä heillä on ollut keilailutarvikkeiden maahantuontiyritys Sport Bowling Finland jo vuodesta 2001.

Vuonna 2007 he ostivat Lahden kaupungilta Lahden keilahallin, jota pyörittivät reilut kymmenen vuotta Sport Bowlingin ohella. Vuonna 2019 he aloittivat myös Kegelin radanhoitotuotteiden ja –koneiden maahantuojana Lane Care Oy –nimellä.


« Palaa