SM-kilpailut

Tulosta

Lundén ja Ratia voittoihin

28.05.2017

Roosa Lundén voitti jännittävässä naisten välierässä Piritta Majan kahdella pisteellä 425-423. Jari Ratia otti helpohkon voiton Riku-Petteri Kivelästä 379-338.

Mitään valmista pohjaa tätä varten liiton sivuilla ei ole, mutta puheenjohtaja Perttu Jussilan pyynnöstä, yritän päivittää sarjat sivulle ruutu ruudulta eli toimia online scoringina. Hieman haastavaahan se oli, kun päivityssysteemimme ei ole taukoille helpoin mahdollinen ja nettiyhteyskin katkeili kesken kaiken. Joltisenkin pysyitte varmaan ajan tasalla. 

Piritta Maja voitti ensimmäisen sarjan selkeästi 222-177 ja näytti etenevän myös ottelun voittoon, kun toisen sarjan puoliväliin mennessä oli tullut kahdeksan pinnaa lisää johtoa. Roosa oli kuitenkin päättänyt taistella ja aloitti jonon kuudennesta ruudusta. Viimeiseen ruutuun Pirittalle jäi 2-4-10, josta hän otti vain nelosen pois. Sillä aukesi Roosalle tilaisuus voittoon.  Hän iski neljän kaadon rivin jatkeeksi kaksi lisää ja otti sitten yhdeksän pois ja voitti toisen sarjan 248-201 ja matsin kahdella pisteellä 425-423.

Jari Ratia aloitti pelin tyhjällä, mutta iski sen jälkeen neljän jonon. Riku-Petteri Kivelä jäi 35 pisteen päähän. Sarjan loppuun Jasu teki kaksi tyhjää, mutta tyhjään lopetti myös Riku-Petteri ja Jasu vei avaussarjan 193-168. Siitä Kivelä ei enää pystynyt nousemaan. Jasu teki toiseen sarjaansa yhden tuplan ja yhden tyhjän ja kokosi 186 pistettä. Riku-Petterin vastaus oli kahdella tyhjällä ja ilman tuplaa 170 ja Jari Ratia eteni loppuotteluun pistein 379-338.

Seija Lankinen

 

Välierät                      
                       
  1 2 3 4 5 6 7 8 9 10  
Maja X 9/ 9/ X X 9/ X X X 7/ 7  
  20 39 59 88 108 128 158 185 205 222  
                       
Lundén 9/ X X 9/ 9/ 7 2 X 6 2 9/ 7/ X  
  20 49 69 88 105 114 132 140 157 177  
                       
2. sarja                      
                       
Maja  9/ 9/ 9/ 9/ X X X 8/ X 7 1  
  19 38 57 77 107 135 155 175 193 201 423
                       
Lundén X 7/ 9/ X 9/ X X X X XX9  
  20 39 59 79 99 129 159 189 219 248 425
                       
                       
                       
Ratia 6 3 X X X X 9/ 9/ X 7 2 6  2  
  9 39 69 98 118 137 157 176 185 193  
                       
Kivelä X 7 2 6/ X X 6 3 X 9/ 9/ 8 1  
  19 28 48 74 93 102 122 141 159 168  
                       
                       
2. sarja                      
Ratia 8/ 9/ 7/ X X 6 2 X 9/ X 8/ 8  
  19 36 56 82 100 108 128 148 168 186 379
                       
Kivelä 6/ 8 1 X 9/ 8 1 9/ X 6/ X 8/ 6  
  18 27 47 65 74 94 114 134 154 170 338

« Palaa