SM-kilpailut

Tulosta

Elicestä Suomen nuorin naisten mestari

28.05.2017

Juuri pari viikkoa siiten 17 vuotta täyttänyt Elice Piksilä keilasi kaikkien aikojen nuorimpana naisena Suomen mestariksi. Hän kukisti loppuottelussa Roosa Lundénin (23) pistein 432-372.

Jo alkupelit Tapiolassa voittanut Elice vaikutti hieman hermostuneelta ensimmäisen sarjan alussa ja teki kolmanteen ruutuunsa missin kymppikeilasta. Se oli kuitenkin vain silmänlumetta, sillä sen päälle Elice pudotti hienoilla taskuosumilla viisi kaatoa peräkkäin ja karkasi Roosa Lundénilta 32 pisteen karkumatkalle. Seitsemännestä ruudusta alkaen Roosa teki sitten kolme reikää peräkkäisiin ruutuihin ja päästi niillä Elicen jo selkeään johtoon. Hän voitti ensimmäisen sarjan 55 pisteellä sarjoin 208-153.

Eikä pystynyt Roosa saamaan painetta Elicelle toisessakaan sarjassa, kun tämä latoi neljä kaatoa riviin kolmannesta ruudusta. Siitä Elice lasketteli sarjan voittoon 224-219 ja Suomen mestariksi tuloksin 432-372.

Elice vietiin heti dopingtestiin, joten saamme hänen tunnelmiaan vasta miesten loppuottelun jälkeen.

Seija Lankinen


« Palaa