European Bowling Tour

Tulosta

Nielsen johti Tanskan juhlia

03.09.2017

Lars Nielsen kukisti vanhan mestarin, Jesper Agerbon, Odense Internationalin loppukilpailussa. Sanna Pasanen sinnitteli sijalle 10.

Sanna Pasanen oli lopulta ainoa suomalainen loppukilpailija. Hän sijoittui karsinnan jälkeen kymmenenneksi, mistä ansaitsi kymmenen bonuspistettä finaaliin. Jesse Ahokas oli se, joka jäi karsinnan jälkeen pinon päällimmäiseksi, eli ensimmäiseksi putoajaksi. Jessen sijoitus oli 25. Hän jäi tuloksellaan 1266 yhdeksän pisteen päähän jatkopaikasta.

Sanna Pasasen loppukilpailun ensimmäinen osio ei ollut suurta keilailun juhlaa, mutta hän teki juuri sen, mitä jatkopaikkaan tarvittiin. Kolmen sarjan jälkeen hän oli vielä sijalla 19, eli ulkona, mutta loppua kohti tahti parani juuri riittävästi. Kolme viimeistä sarjaa olivat 211, 202 ja loppuun kisan paras 223, mikä antoi tulosta 1223 ja tasoituksin 1281. Tämä riitti sijalle kymmenen ja tiesi paikkaa seuraavalla kierroksella.

Sannan toinen blokki sujui hieman mollivoittoisesti. Pelattavana oli neljä sarjaa edellisiin pisteisiin, kahdeksan meni jatkoon. Ei tullut huonoa, mutta ei tullut hyvääkään. Tasainen pakerrus antoi sarjat 200, 198, 194 ja 212, jotka eivät riittäneet jatkoon. Eroa kahdeksanteen sijaan jäi 18 pistettä ja sijoitukseksi tuo tästä turnauksesta niin tutuksi tullut kymmenes. Vaivan palkkaa kertyi 2 500 Tanskan kruunua, eli 336 euroa.

Tanskalaisten keskinäiseksi kisaksi lopulta menneessä kisassa, neljä kärjessä olivat juutteja, parhaaksi nousi lopulta hieman uudempi nimi Lars Nielsen, joka kukisti loppuottelussa vanhan mestarin Jesper Agerbon 217-211.
Nielsen ei ollut aivan kärkipäässä loppukilpailun alkukierroksilla, mutta uloslyöntipeleissä hän voitti kaikki vastustajansa ja loppuottelussa siis Tanskan kansainvälisesti menestyneimmän Agerbon. Ykköspalkinnon arvo oli noin 3 300 euroa.

Pekka Korpi

Järjestäjän sivuille

 

 

 


« Palaa