European Bowling Tour

Tulosta

Niko Oksanen vei kolmoserän

Parhaat nuoret keilaajat, vasemmalta Elice Piksilä, voittaja Niko Oksanen ja Emil Strömberg

06.01.2018

Brunswick Ballmaster Openin kolmas erä oli ensimmäinen ”erikoiserä”. Se oli tarkoitettu pääasiassa nuorille sekä keilaajille, joiden keskiarvo oli alle 185. Ilmeisesti tällaisen osanottajarakenteen takia tulostaso ei noussut lähellekään perjantain lukemia.

Peliä hallitsivat juniorien maajoukkuetähdet, Suomen mestarit Niko Oksanen ja Elice Piksilä. Kummankin kilpailuun sattui kaksi huonoa sarjaa, mutta muuten peli molemmilla kulki. Oksanen putosi kolmannessa ja neljännessä sarjassa pisteisiin 171 ja 181 ja ne estivät häntä saavuttamasta huipputulosta. Loppukirillä Niko nosti kuitenkin lukemakseen 1301, mikä oli koko erän paras. Piksilän loppupeliin lipsahti kaksi 170-sarjaa, joiden takia hänen lukemakseen jäi 1274, vaikka parempaakin oli tyrkyllä.
Alle 185-keskiarvon sarjassa parhaan tuloksen teki valkeakoskelainen Jaana Rapeli, joka ylitti vaikeissa oloissa oman taitotasonsa viidellä pisteellä sarjaa kohti ja sai kokoon puhtaalla 1132 ja lopputulokseksi 1180. Koko erässä sillä sijoittui seitsemänneksi.

Jaana Rapeli oli hetki pelin jälkeen hieman hämmästynyt tilanteesta, mutta nopeasti hän peliä analysoi.
- Keilasin alkuun rimalta viisi melko suoraa aika vahvalla pallolla ja se tuntui toimivan. Loppua kohti se paikka hidastui ja nousin ylemmäs, mutta viidennessä sarjassa homma hieman hajosi tuolla pallolla. Vaihdoin kiiltävään palloon ja heitin lopun nelos-viitosrimojen vaiheilta ja sain hyvän lopun, Jaana kertoili.
- Rataolosuhde oli mielestäni selkeä pelattava. Se kuitenkin rankaisi huonoista vedoista, anteeksi ei juurikaan saanut. Kulumisessa sai olla tarkkana, että pystyi tekemään tarvittavat muutokset.

Pekka Korpi

Kuvat Seija Lankinen

Ballmaster Openin sivuille

Online scoring

Live streaming

 

 

 

 

 

 

 


« Palaa