European Bowling Tour

Tulosta

Kovatasoinen erä Malesian hallintaa

Alex Liew voitti niukasti kovatasoisen erän

10.01.2018

Kahdeksannessa karsintaerässä Brunswick Ballmaster Openissa tehtiin myös kovia tuloksia, seitsemän kertaa 1400. Näistä kolmen tekijä oli malesialainen, parhaana Alex Liew, 1465.

Parhaan startin otti Malesian Rafiq Ismail, joka alkupaikon jälkeen veti 11 kaatoa, eli 290. Hänen seuraava sarjansa oli vain 169 ja kärkipaikka karkasi. Sen valloitti saman maan kaksikko Shalin Zulkifli ja Alex Liew, mutta perässä tuli monta kovaa. Neljännessä sarjalla piikkiin nousi USA:n Parker Bohn III, mutta hänen erävoittonsa meni viimeisessä sarjassa tehtyihin kolmeen reikään. Vaikka mies niistä kaksi paikkasikin, kirivät Liew ja Zulkifli pitkillä jonoillaan. Liew otti erävoiton tuloksella 1465, josta takavuosien maailman paras naiskeilaaja ja tällä kaudella takaisin huipulle noussut Zulkifli jäi vaivaisen yhden pisteen. Bohn lopetti sarjansa neljään kaatoon, mutta jäi kolmanneksi pistein 1446. Rafiq kiri myös lopussa kohti kärkeä, mutta jäi Bohnista pisteellä.

Alex Liew kertoi olevansa ensimmäistä kertaa Suomessa. Hän sai esimakua säästä viime viikon Tukholman turnauksessa.
- Minä pidän tästä kylmästä säästä. Sitä paitsi on hyvä totutella tällaiseen, mikään sää ei saa olla vieras jatkoa ajatellen.
- Talin keilahalli on fantastinen, tämä on komea stadion. Näitä pitäisi olla lisää, meilläpäin ei ole mitään tallaista, Alex kohteliaasti kehui kisapaikkaa.
- Rataolosuhteesta pidän todella paljon. Se tuntuu olevan tasapuolinen oikea- ja vasenkätisille. Tuloksen tekeminen riippuu siitä, kuinka onnistut, tarkkaa pitää pelata, vasenkätinen Liew sanoi.
- Pelasin koko kilpailun samalla pallolla ja samasta kotaa, vain lähtöpaikkaani siirsin muutamalla rimalla.
Kun häneltä kysyttiin vain yhtä nimeä, joka hänen mielestään kilpailun voittaa, mies vastasi pienen epäröinnin jälkeen: ”Minä!”.

Kahdeksan erän jälkeen matemaattinen ennuste karsintarajaksi sijalla 40 on 1337, mutta näyttää siltä, että raja nousee koko ajan kansainvälisten pelaajien osanoton myötä.


Pekka Korpi

Ballmaster Openin sivuille
Online scoring
Live streaming

 

 


« Palaa