European Bowling Tour

Tulosta

Kaikki suomalaiset kiinni loppukilpailupaikassa Irlannissa

20.01.2018

Irish Openin karsintaperjantain ei suuria muutoksia tuonut. Toki karsintaraja nousee, mutta kärki on ennallaan. Suomalaisten uusinnat olivat tuloksekkaita, finaalipaikka häämöttää kaikille viidelle.

Karsintakärjessä on edelleen Barry Foley Irlannista lukemalla 1509. Sitten tulevat Englannin Rob Thurley 1478 ja Belgian Steve Gastmans 1469.
Tomas Käyhkö uusi itsensä suomalaispiikkiin keilaamalla tuloksen 1426. Tulos antaa nyt sijan yhdeksän, eli ensimmäisen joka aloittaan finaalin ensimmäisestä vaiheesta. Myös Lauri Sipilä teki loppukilpailua ennakoivan lukeman 1379. Jo aiemmin tuolle tasolle ovat keilanneen Teemu Putkisto 1417 pelissä on mukana kolmesatanen. Olli-Pekka Pajarilla on 1377. Putkisto ja Pajari lienevät sisällä, Mutta tulostason nousun myötä Kaaron Salomaan 1364 on vaarassa. Eriä on lauantaina jäljellä kolme ja Kaaronilla on 18 sijaa plussaa karsintarajaan, joten eiköhän tuo piisanne.
Perjantain jälkeen karsintaraja on lukemassa 1319.
karsinta siis jatkuu lauantain ja loppukilpailu keilataan sunnuntaina.

Pekka Korpi

Järjestäjän sivuille

 


« Palaa