300-sarjat

Tulosta

Jesse Kallio tammikuun ahkerin kolmesatasissa

02.02.2018

Tammikuussa ilmoitettiin SKL:n toimistoon 43 kolmesatasta. Tehokkain oli Jesse Kallio, joka teki kolme täysosumaa.

Läpi kauden mahtavassa keilailukunnossa ollut Jesse Kallio oli ahkerin kolmesatasten tekijä tammikuussa. Jessen tammivire kesti läpi kuukauden, sillä hän teki kaksi ensimmäistä kolmesatasta Äänekoskella kuun seitsemäntenä päivänä. Täysosumat tulivat kuitenkin eri peleihin. Kolmas täysosuma tuli Jyväskylässä kuun lopussa. Jessellä on nyt koossa 57 trebaa.
Kaksi kertaa kuukauden aikana onnistui Jonne Käsmä. Hän teki kummankin täysosuman samaan peliin loppukilpailussa kotihallissaan Kuusamossa. Jonnella on koossa nyt kahdeksan täydellistä.
Valtakunnansarjoissa onnistuivat Olavi Laukkanen veteraanien mestaruussarjassa Tampereella, Timo Koivula senioreiden ykkössarjassa Iisalmessa ja Mika Junnila miesten kakkossarjassa Turun Kupittaalla. Olaville kolmesatanen oli kuudes, Timolle kahdeksas ja Mikalle toinen.
Ainoana naisena nimensä tilastoon sai Krista Pöllänen. Hän teki kolmesatasen Kouvolassa. Hänellä on koossa nyt 16 täysosumaa.
Teemu Putkisto keilasi 300 sarjan Irish Openissa Dublinissa .
Ensikertalaisia tammikuussa oli kuusi. He olivat Hannu Timonen, Toni Berg, Touko Holopainen, Timo Broman, Mikko Ahola ja Juuso Vehviläinen. Joulukuun lopulta lisätty vielä yksi ensikertalainen mukaan Lasse Pohjankoski Heinolasta.

Olli Pakonen

Keilaaja   300-halli päiväys tulos sarjat ka. 300
              määrä
Lasse Pohjankoski Ilves Heinola  29.12.  2405 12  200,4  1
Reijo Tossavainen ICE-Bowling Kiuruvesi 01.01. 1293 6 215,5 2
Hannu Timonen Tiimi Kuopio 02.01. 1390 6 231,7 1
Krista Pöllänen Bay Kouvola 04.01. 1181 5 236,2 16
Tomas Käyhkö Mainarit Kiuruvesi 07.01. 1016 4 254,0 27
Jesse Kallio TPS Äänekoski 07.01. 1206 5 241,2 55
Jesse Kallio TPS Äänekoski 07.01. 1231 5 246,2 56
Miika Leinonen B28 Raisio 07.01. 1318 6 219,7 3
Mika Savinainen GH Rauma 08.01. 1303 6 217,2 3
Otso Kahila HWT Kotka 09.01. 1413 6 235,5 2
Toni Berg FP Tammisaari 11.01. 1338 6 223,0 1
Pekka Seppänen Slaikkarit Tuusula 11.01. 1338 6 223,0 6
Harri Puustjärvi GS Eura 13.01. 1506 6 251,0 7
Pasi Tossavainen Salbow Pyhäjärvi 13.01. 1369 6 228,2 3
Juuso Tiainen Siniset Lahti 14.01. 1499 6 249,8 43
Timo Kuusela Ralli Tornio 14.01. 1420 6 236,7 2
Marco Karvinen Jyrä Tikkurila 14.01. 1400 6 233,3 4
Touko Holopainen Tiimi Kuopio 15.01. 1234 6 205,7 1
Markus Lahtinen GH Rauma 15.01. 300 1 300,0 3
Linus Boström Bay Tapiola 16.01. 1485 6 247,5 29
Kari Jalonen UKS-01 Raisio 16.01. 1291 6 215,2 3
Olavi Laukkanen Purilaat Tampere 18.01. 1283 6 213,8 6
Timo Broman Ramblers Pupuhuhta, Jyväskylä 18.01. 1352 6 225,3 1
Teemu Putkisto Bay Dublin, Irlanti 18.01. 1417 6 236,2 8
Riku-Petteri Kivelä WRB Vaasa 19.01. 1550 6 258,3 41
Juha Immonen Mainarit Iisalmi 19.01. 1457 6 242,8 34
Jonne Käsmä KEV Kuusamo 20.01. 1984 8 248,0 7
Jonne Käsmä KEV Kuusamo 20.01. 1984 8 248,0 8
Janne Stenroos Ke-Ro Tapiola 20.01. 1305 6 217,5 2
Simon Susiluoto AS Lahti 20.01. 1424 6 237,3 6
Sami Javanainen GH Eurajoki 20.01. 1421 6 236,8 28
Mikko Ahola Salbow Pyhäjärvi 20.01. 1372 6 228,7 1
Timo Koivula Ysisata Iisalmi 20.01. 1106 5 221,2 8
Perttu Jussila TKK Valkeakoski 21.01. 1524 6 254,0 59
Teemu Asplund Valtti  Lahti 23.01. 1408 6 234,7 22
Jani Sinijärvi ET Kotka 23.01. 1450 6 241,7 6
Juuso Vehviläinen Veljmiehet Kuopio 23.01. 1274 6 212,3 1
Jarno Aalto PC Lahti 26.01. 1278 6 213,0 3
Tony Ranta Giants Eura 26.01. 1526 6 254,3 28
Joonas Jähi GB Fun Bowling 26.01. 1371 6 228,5 32
Mika Junnila GS Kupittaa 27.01. 1174 5 234,8 2
Jesse Kallio TPS Jyväskylä 29.01. 1266 5 253,2 57
Mika Luoto Pinjets Tikkurila 29.01. 1496 6 249,3 41
Mika Junnila GS Eura 31.01. 1338 6 223,0 3

« Palaa