SM-kilpailut

Tulosta

SM-mitalit jaossa Kaupissa

24.05.2018

Tampereen Kaupissa ratkaistaan tulevana viikonloppuna naisten ja miesten Suomen mestaruudet. Naisten kolme parasta on jo selvillä, miesten kolmen kärki setvitään lauantain ja sunnuntaiaamun kaikkiaan 27 sarjan peleillä. Mitalipelit ovat katsottavissa Areenassa sunnuntaina 14.30 alkaen.

Naisten SM-loppukilpailut keilattiin pudotuspelejä vaille valmiiksi viime lauantaina Turussa. Sieltä paikan Tampereella käytäviin pudotuspeleihin ottivat GB:n Roosa Lundén, joka meni suoraan loppuotteluun, sekä Bayn kaksikko Eliisa Hiltunen ja Krista Pöllänen. Hiltusen ja Pölläsen välierä alkaa sunnuntaina kello 14.30, loppuottelu kello 15.25.

Miesten SM-karsinta saatiin päätökseen viime sunnuntaina. Viimeisen viikonlopun merkittävin uutinen oli Bayn Jari Ratian komea tulos 1859, jolla hän kuittasi karsinnan voiton. Viimeinen loppukilpailuun oikeuttava tulos on Tornadoksen Olli Hossin 1631 eli varsin maltillista tulosten teko Kaupissa oli. 48 loppukilpailijan joukkoon menee sääntöjen mukaan kauden Rankingin kahdeksan parasta. Heistä kuusi lunasti paikan myös SM-karsinnan tuloksella ja vain kaksi, Teemu Raatikainen ja Tomas Käyhkö, tulevat Rankingin menestyksellä viikonlopun SM-taisteluun.

Karsinnan myötä ratkesivat myös joukkue- ja parimitalistit. Isäntäseura TKK otti joukkuekullan kvartetilla Perttu Jussila, Petri Mannonen, Petteri Salonen ja Sami Lampo. Tämä oli TKK:lle jo kolmas peräkkäinen ja kaikkiaan viides SM-joukkuekulta 2010-luvulla. Hopealle keilasi Turun TPS ja pronssille Hyvinkään Pinjets. Parimestaruuden pokkasi TPS:n duo Samu Valaranta – Jesse Kallio. TKK korjasi hopean ja Varkauden Ysisata pronssin.

Miesten SM-loppukilpailijat (48 pelaajaa) aloittavat viikonlopun kahdeksan sarjan pelillä lauantaina kello 12.00. Urakkaa jatkaa 24 parasta pelattuihin kahdeksan sarjan pisteisiin toisella samanmittaisella osiolla alkaen kello 16.00. Lauantain pelit saadaan pakettiin iltaseitsemään mennessä. Jatkosta karsitaan jälleen puolet pelaajista eli sunnuntaiaamun round robiniin jatkaa 12 parasta. Matsit alkavat sunnuntaiaamuna kello 09.30 ja edelleen jatketaan lauantaina pelattuihin 16 sarjan pisteisiin.

Round robinin jälkeen kolme parasta lähtee 2,5 tunnin tauolle naisten mitalipelien ajaksi. Miesten välierä alkaa kello 16.30 ja loppuottelu kello 17.25. YLE Areena välittää kaikki kahden sarjan mitalipelit suorana lähetyksenä, joka alkaa sunnuntaina kello 14.30.

Miesten SM-loppukilpailussa on mukana useampikin Suomen mestari aiemmilta vuosilta. Vuonna 1984 juniori-ikäisenä SM-kullan voittanut Sami Luoto on hakemassa jo kolmatta mestaruutta, sillä hän voitti kilpailun myös vuonna 1988. Muita vanhoja mestareita nyt mukana olevista ovat Jouni Helminen (2002), Sami Konsteri (2003, 2008, 2011), Olli Tiainen (2004), Petteri Salonen (2007), Petri Mannonen (2010), Joonas Jähi (2016) ja Kari Hurri (2016). Vuonna 2013 Suomen mestaruuden voittanut Kimmo Lehtonen teki riittävän tuloksen, mutta tietojemme mukaan hän ei ole tulossa viikonloppuna Tampereelle toista mestaruutta tavoittelemaan.

Tulospalvelu SM-loppukilpailusta löytyy tältä uutissivultamme koko kilpailun ajan sarjoittain. Livekuvaa Tampereelta on tarjolla nettisivujemme kautta jo lauantaina kello 12.00 alkaen aina mitalipeleihin eli Areenan lähetykseen saakka. 

Seija Lankinen

Miesten SM-tulokset


« Palaa