Arvokilpailut

Tulosta

Eliisa tykitti loppuotteluun!

Eliisa keilaa mastersin finaalissa Tanskan Mai Gigne Jenseniä vastaan.

16.06.2018

Eliisa Hiltunen voitti mastersin välierässä Hollannin Nicole Sandersin pistein 2-1. Loppuottelussa vastaan asettuu all eventsin voittaja Tanskan Mai Ginge Jensen.

Nicole Sanders sai välierään unelmastartin, kun hän paukutti viisi kaatoa sarjan alkuun. Eliisa Hiltunen teki tuplan 4-5 ruutuihin. Nicole johti sarjan puolivälissä 30 pisteellä. Eliisa ei päässyt ensimmäisessä sarjassa haastamaan Sandersia. Hollantilaisen ensimmäisen sarjan voittolukemat 218-268.

Toinen sarja eteni tasatahtia. Eliisalle jäi kahdeksanteen ruutuun 7,10 reikä ja ottelu oli menossa vahvasti Sandersille. Hollantilaisen pää ei kuitenkaan kestänyt, sillä hän teki ysiruutuun helpon tyhjän 2,4 keiloista. Eliisa johti ennen kymppiruutua kolmella pisteellä. Sanders teki kymppiruutuun ensimmäisellä heitolla kaadon ja tarvitsi toisen voittaakseen ottelun. Heitto epäonnistui ja Ellu vei toisen sarjan 197-194.

Ratkaisevassa kolmannessa sarjassa Eliisa aloitti neljällä kaadolla. Sandersilla jäi toiseen ruutuun seiskakymppi, jota hän ei luonnollisesti paikannut. Muutenkin hänen osumat olivat huonoja. Ellun viides ruutu epäonnistui ja siitä tuli paikkaamaton reikä. Sandersille puolestaan jäi kuudenteen ruutuun 4, 6, 10 reikä, jota hän ei paikannut. Ellun tupla 6-7 ruutuihin ratkaisi ottelun lopullisesti. Eliisa kaunisteli lukemia tekemällä sarjan loppuun saakka kaatoja. Ellu meni loppuotteluun pistein 2-1. Kolmannen sarjan lukemat olivat 262-176.

 

Loppuottelussa Eliisa kohtaa all eventsin voittajan Mai Ginge Jensenin. Loppuottelu pelataan muiden masterspelien tapaan paras kolmesta pelitavalla. Loppuottelu alkaa 16:30.

 

Tulokset

Livelähetys

Järjestäjän sivulle

 

Olli Pakonen


« Palaa