Arvokilpailut

Tulosta

Parikilpailun juhlaa

29.07.2018

Sunnuntaina ja maanantaina nuorten MM-kilpailuissa Detroitissa keilataan parikilpailuita. 

Edellisessä jutussa oli jo mainuttuna miten Suomen joukkue on sijoitettu pareihin. Kertaus  on opintojen äiti. Naisista pareina siis keilaavat Senni Savikurki ja Vilma Salo sekä Peppi Konsteri ja Teea Mäkelä. Toinen pareista lähtee radalta 63 ja toinen 85. Eiliseen tapaan ensin siirrytään kuusi, sitten kahdeksan, kymmenen, kahdeksan ja neljä rataa. 

Miesten erä iltapäivällä alkaa paikallista-aikaa klo 13.30. Tomas Käyhkön ja Teemu Putkiston aloitusrata on 79. Niko Oksanen ja Jesse Ahokas keilaavat vasta maanantaina. 

Koska jälleen joukkueenjohtaja on radoilla, tiedot tulevat viiveellä. Katsotaan miten juttuja ja kommentteja saadaan nettiin, mutta mahdollisuuksien mukaan kannattaa seurata Facebookia ja Instagrammia. Suomessa on viimeistään aamulla kahvipöydässä luettavaa. 


Live lähetys
Online Scoring
Kilpailunjärjestäjän sivut

 

Hannele Impola 

 

 


« Palaa