Arvokilpailut

Tulosta

Päästiin taas vähän jännittämään

Peppi Konsteri sekä Teea Mäkelä olivat lopputuloksissa sijalla seitsemän. Peppi nousi Mastersissa sijalle 15.

30.07.2018

Sunnuntaiaamuna keilanneilla naisilla oli hyvän näköistä tekemistä ja kaikki paransivat tulostaan singlestä. Peppi Konsteri keilasi kuuteen sarjaan mahtavan 1328.

Naisten kilpailun alku oli varsin nahkea, mutta sehän oli jälleen odotettavissa. Parhaiten kisansa suomalaisista aloitti Vilma Salo sarjallaan 206. Vielä hieman tunnustellessa meni toinenkin sarja ja parhaan sarjan keilasi Teea Mäkelä 210.
Kolmannessa sarjassa oli nähtävissä pientä hurmosta Teella sekä 221 pistettä keilanneella Peppi Konsterilla. Seuraavaan sarjaan naiset painoivatkin kovaa, Peppi 243 ja Teea 239. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet parhaan sarjan valtikkaan, kun Vilma latasi alusta yhdeksän kaadon jonon. Kymppiruutuun jäi kuitenkin mikäs muukaan kuin kymppikeila. Sarjaksi 278.


Viidennessä sarjassa suomalaiset, kuten kaikki muutkin maat pääsivät molempien parien kanssa samalle rataparille. Hallissa oli joukkuekilpailun tuntuista hurmosta. Parhaiten tästä hurmoksesta saivat virtaa Peppi (248) ja Teaa (217). Hyvällä pelillään parivaljakko oli nostanut itsensä jo viidennelle sijalle, 40 pisteen päähän jatkopaikasta. Mieleen totta kai hiipi ajatus, mitä jos? Meksikolaiset kuitenkin hidastelivat ja jouduttiin odottamaan rataparille pääsyä kolmen ruudun ajan.

Kuudes sarja alkoi Pepilta paikolla, mutta tämän jälkeen tuli neljän kaadon jono. Teealle valitettavasti kaksi reikää, joista ei paikkoja. Peppi jatkoi paikon jälkeen vielä triplan ja sai sarjakseen hienosti 245. Teean haasteet jatkuivat, vaikka väliin tulikin tupla, tuli vielä reikä sekä tyhjä. Sarjaksi 159. Pepin lopullinen tulos oli loistava 1328 ja Teaan 1216. Vilman sarjat lopussa olivat 165 ja 192, jotka toivat yhteistuloksen 1202. Senni Savikurki pelasi sarjat 175, 200, 183, 189 ja 200 joista lopputulos 1141.


Pepin ja Teean yhteistulos oli 2544, joka lopulta riitti seitsemänteen sijaan. Viimeinen jatkoon mennyt joukkue oli Kanada tuloksella 2585, joten suomalaiset jäivät 41 pisteen päähän jatkopaikasta. Semifinaaleihin jatkavat myös Meksiko (2673), USA (2621) ja Ruotsi (2591).


-Moneen vuoteen oli kaikilla naisilla todella hyvä tekemisen ilme. Harvoin näkee, että tiukassa paikassa vain naureskellaan ja hymyillään. Osasivat nauttia ja elää tilanteessa, joten sillä tavalla on menty kovasti eteenpäin. Kaikki paransivat peliä ja tehtiin paljon hyviä ratkaisuja, joten on kiva lähteä joukkuepeliin. Toki siellä pitää onnistua kaikkien, mutta mahdollisuudet on, hehkutti Sami Konsteri naisia pelin jälkeen. 

 

Naisten tulokset

 

Hannele Impola 


« Palaa