Arvokilpailut

Tulosta

Naisten joukkuekisa starttasi mukavasti

01.08.2018

Suomen naiset pelasivat hyvän ja tasaisen kolmen sarjan blokin. Haasteita toki oli, mutta missään vaiheessa ei vaivuttu epätoivoon. Suomi on ensimmäisen päivän jälkeen kisassa neljäntenä. 

Naisten peli alkoi ensimmäisessä sarjassa huomattavasti mukavammissa merkeissä kuin miehillä. Hallissa oli todella lämmin ilma verrattuna aikaisempiin päiviin. Muina päivinä on ollut kuin jääkaapissa olisi ollut. Suomen naisetkin kaivoivat tuulettimet esille.
Parhaiten pelinsä aloitti Vilma Salo, tuloksella 224. Tulosta yhteensä 807. Tällä oltiin neljäntenä, parikymmentä pistettä perässä johtavaa USA:ta.

Toinen sarja jatkui myös mukavissa merkeissä. Pallot vain alkoivat ottaa kovasti kiinni. Vähän paksuja osumia ja reikiä. Jälleen kerran Vilma hinasi avaajanpaikalla, kiva jono alkuun ja taululle 240. Tosin Senni Savikurki peesasi heti hienosti 235 pisteen sarjalla. Enemmänkin oli tähän sarjaan tulossa, mutta harmillisesti Teea Mäkelälle jäi reikä kymppiruutuun. Kaikesta huolimatta jälleen paritulosta pukkasi 802. Tällä noustiin yksi sija ylöspäin, kolmanneksi.

Viimeinen, eli päivän kolmas sarja vaikutti haasteelliselta. Ensimmäiseen viiteen ruutuun ei oikein saatu mitään, Vilman yksi tupla. Peppi Konsterille jäi vielä kolme reikääkin sarjan puoliväliin, mutta onneksi Teea sai hommasta kiinni ja latoi viidennestä ruudusta loput umpeen. Teealle sarjaksi 236. Joukkueen yhteistulos 797.

Vilmalle kolmeen sarjaan 646, Sennille 630, Pepille 530 ja Teealle 600. Tuloksella 2406 tiputtiin jälleen neljännelle sijalle, mutta ollaan vielä jatkopaikassa mukavasti kiinni. Kärjessä Korea (2553), toisena USA (2482) ja kolmantena Malesia (2471). Viidentenä on Japani vain viiden pisteen päässä Suomesta.

Huomenna aamusta jatkavat jälleen naiset ja iltapäivällä on miesten vuoro. Tänään järjestäjällä oli hieman haasteita online scoringin kanssa, mutta toivotaan että huomenna kaikki sujuu mukavasti. Jännitettävää kun on niin joukkuekisoissa, paikoista mastersissa kuin all events mitaleissakin.

 

Naisten tulokset

 

Hannele Impola 

 


« Palaa