Ranking

Tulosta

Rankingin 18 parasta selvillä - kilpailu ratkeaa lauantai-iltana

Joonas Jähi keilasi vahvasti ensimmäiset kahdeksan sarjaa. Kuva: Henri Havusela

22.09.2018

Avausosion kahdeksan sarjan jälkeen kärjessä on Joonas Jähi pistein 1862.

Naisista Sanna Pasanen on upeasti toisena pistein 1789. Kärkeen keilannut Jähi oli luonnollisesti tyytyväinen pelaamiseensa varsinkin, kun heikkoja sarjoja ei tullut. 

- Hyvää peliä ja oikeita ratkaisuita. Kolmeen viimeiseen sarjaan vaihdoin palloa ja menin vähän omille pelilinjoille muiden yläpuolelle, Jähi kuvaili kahdeksan sarjan päätteeksi. 

Jähi sanoo, että radat kuivuivat pitkän pelin aikana, mikä toi omat haasteensa. Hän pelkäsikin, miten kuivaksi radat menevät 7. ja 8. sarjan aikana.  

- Sitten tein sen ratkaisun, että keilasin öljyn päältä eri kohdasta kuin muut.  

Jähillä on reilu 70 pisteen kaula kärjessä, kun kilpailu jatkuu, mutta hän ei sitä ajattele. 

- Tämä on ihan uusi peli taas. Vähän on varmasti taas erilainen kenttä.  Luultavasti tämä jatkopeli on vaikeampi. 

Avausosion viidenneksi paras Kaaron Salomaa vastasi päivän sykähdyttävimmästä hetkestä keilaamalla 300 pisteen sarjan.

Kaikkiaan 18 jatkavan parhaan joukkoon kuuluvat: 

1. Jähi Joonas 1862 
2. Pasanen Sanna 1789 
3. Luoto Mika 1775 
4. Marjakangas Jarno 1728
5. Salomaa Kaaron 1728
6. Rissanen Juho 1713 
7. Tonteri Juhani 1712 
8. Lampo Sami 1706 
9. Hiltunen Eliisa 1704
10. Jussila Perttu 1689 
11. Sinilaakso Jarmo 1686 
12. Ratia Jari 1683 
13. Liukkonen Niko 1676
14. Ahokas Jesse 1674 
15. Boström Linus 1671 
16. Rikkola Juuso 1663 
17. Raatikainen Teemu 1655 
18. Käyhko Tomas 1648 

Kahdeksan ensimmäisen sarjan tulokset näet tästä linkistä ja toisen osion tästä linkistä.  

Kilpailu on katsottavissa suorana SKL:n YouTube-kanavalta tästä linkistä

Talin Online Scoringia pääset näkemään tästä linkistä.

Kilpailu jatkuu Talissa noin klo 15.15. Kilpailijat jatkavat samoihin pisteisiin kuusi sarjaa, minkä jälkeen kahdeksan parasta pelaavat Round Robinin. Illalla pelattavissa pudotuspeleissä kohtaavat kolme parasta. 


« Palaa