Arvokilpailut

Tulosta

Osku Palermaa aloitti hyvin maailmancupissa, Sanna Pasasella vaikeampaa

07.11.2018

Maailmancup pyörähti käyntiin Las Vegasissa USA:ssa. Osku Palermaa on ensimmäisen kahdeksan sarjan osion jälkeen sijalla neljä ja Sanna Pasanen 13s.

Osku Palermaan peli alkoi mallikkaasti sarjoilla 245 ja 259. Kolmannessa sarjassa Oskulla tuli vaikeuksia, kun radalla oli pelattu paljon ylempää kuin kahdella edellisellä. Hän sai taistetlua sarjasta kuitenkin 190 pistettä. Tämän jälkeen ”Ode” sai pelinsä kulkemaan. Neljänteen hän teki 210, viidenteen 224. Myös loppupeli sujui mallikkaasti ja kahdeksannen sarjan 258 nosti vielä mukavasti hänet miesten sarjassa neljänneksi. Palermaan ensimmäisen blokin tulos oli 1837, mikä tekee keskiarvoksi 229,6. Palermaa ei ollut järin tyytyväinen peliinsä.
- Liian monta harhalaukausta ja pallon reaktiokaan ei ollut vielä oikein hyvä, hän viestitti.
Ratapareissa oli myös eroja, mutta niin oli rataparin radoissakin.
- Lähes joka rataparilla vasen rata kääntyy aikaisemmin ja enemmän, joten pelasin alussa rataparit kahdella eri pallolla, Osku jatkoi.
Maailmancupissa tärkeintä on olla kärjen tuntumassa, sillä kilpailu on pitkä.
- Täytyy parantaa suorittamista, niin hyvä tästä tulee. Neljän joukossa, kun on, niin pääsee pudotuksiin ja siellä pelit ratkotaan, hän sanoo.
Kärjessä keilaa vähemmän yllättäen yksi kilpailun ennakkosuosikeista, USA:n Kyle Troup. Hän pudotti kahdeksaan sarjaan 1963 pistettä. Sarjojen ollessa 225 ja 279 välillä. Toisena on Thaimaan Yannaphon Larpapharat, 1882 ja kolmantena Kolumbian Andres Gomez, 1837, eli ennakkosuosikkien komennossa mennään. Ensimmäisen blokin jälkeen jatkopaikan raja eli 24 sijan tulos on Venäjän Nikita Kuznetsovin 1637.
Sanna Pasasen peli alkoi hermoillessa, eikä onnistumisia tahtonut tulla pelin alussa millään. Neljän ensimmäisen sarjan aikana hän oli reilusti alle parin, mutta sen jälkeen jyvä löytyi ja Pasanen nosti sijoitustaan sarja sarjalta. Kahdeksan sarjan tulos oli lopulta 1607, millä irtoaa tällä hetkellä 13.sija. Naisten tuloksia ei ole järjestäjän sivuille päivitetty, joten uutisointi on tehtävä Sannan kommenttien perusteella.
Naisten sarjaa johtaa Latvian Diana Zavjalova. Hän keilasi ensimmäiseen osioon 1749 pistettä. Toisena on 17 pisteen päässä Malesian Li Jane Sin ja kolmantena Saksan Nadine Geissler tuloksella 1722. Naisten 24 tulos ensimmäisen blokin jälkeen on Bermudan Jane Dillin 1560. Sanna oli harmissaan pelin alusta.
- Olin pitkästä aikaa hermostunut ja peli oli kankeaa, Sanna kertoi.
Osku oli Sannan tukena pelin aikana.
- Oli kiva, kun Osku neuvoi ja höpötteli, niin sain pelin edetessä rentouden takaisin ja pelikin alkoi kulkea, kun löysin kuivan rajan, johon sain nojata, Pasanen jatkoi. Erot ovat vielä pienet ja pelit alussa, joten hätää ei ole.
- Hyvällä päivällä saa kärkeä kiinni ja top 8 ei ole kaukana, joten sitä lähden ajamaan takaa, hän totesi.

Kilpailut jatkuvat keskiviikkona 18:30 Suomen aikaa naisten toisella osiolla.

Järjestäjän sivuille

 

Olli Pakonen


« Palaa