Muut uutiset

Tulosta

Joukkue määränpäässä

Takaa vas. Otso Kahila, Onni Riikonen, Jesse Ahokas ja Pyry Puharinen. Edessä Mila Nevalainen, Reetta Neuvonen, Piitu Viianen ja Peppi Konsteri.

12.02.2019

Juniorien maajoukkue saapui Qatariin tiistaina aamuyöstä. Dohan Friendly Competition käynnistyy keskiviikkona alkavilla singlepeleillä.

Yhdeksättä kertaa pelattava kutsuturnaus toimii Suomen juniorimaajoukkueelle vuosittain erinomaisena valmistautumisena keväisin pelattaviin EM-kilpailuihin, tänä vuonna myös MM-kilpailuihin. Joukkue opettelee viikon aikana yhdessäoloa ja pelitaitoja kansainvälisessä ympäristössä. Monelle juniorillemme tämä on myös ensimmäinen ulkomaan pelireissu.

Tänä vuonna kutsuturnaukseen osallistuu pelaajia kahdeksasta maasta. Isäntämaa Qatarin lisäksi mukana ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Islanti, Meksiko, Kolumbia ja Peru. Kilpailut pelataan junioreiden EM-kisaformaatilla eli peliosiot ovat single, parikisa, joukkue ja masters, pojat ja tytöt omissa sarjoissaan.
Olosuhde on ilmoitettu jo etukäteen, se on 36 jalan pituinen hieman modifoitu Stockholm. Mielenkiintoinen valinta huomioiden hallin ratojen kitkaisuus ja ainakin ennen reunasta pelaamattomuus, mutta sopii meille. Kisathan eivät ole arvokilpailut vaan Suomelle pelileiri, jossa opetellaan eri pelitaitoja.
Suomen joukkueissa Dohassa pelaavat Pyry Puharinen, Jesse Ahokas, Otso Kahila, Onni Riikonen, Peppi Konsteri, Mila Nevalainen, Reetta Neuvonen ja Piitu Viianen. Onni Riikonen valittiin Lassi Aallon tilalle hänen estyessä matkalta.
Tänään harjoitellaan kerran ennen huomenna alkavia singlepelejä. Uutisointia ja somepäivityksiä turnauksen kulusta on luvassa päivittäin.


Friendly Competition (järjestäjän turnaussivulle)


Sami Järvilä


« Palaa