Muut uutiset

Tulosta

Senioreiden mestaruussarja jatkuu Tapiolassa

15.02.2019

Senioreiden mestaruussarjan kolmas kierros keilataan lauantaina Espoon Tapiolassa. Kärjessä kahden kierroksen jälkeen on Porin Giants.

Kolmannelle kierrokselle suunnataan Porin Gianstin johtaessa sarjaa 310 pisteen erolla toisena olevaan viime kauden mestari Helsingin GB:hen. Kolmantena on Helsingin Jyrä, aivan GB:n imussa kiinni. Nämä kolme joukkuetta ovat hieman karussa muilta, mutta pelejä on rutkasti jäljellä, joten mitä tahansa ehtii tapahtua.

Tapiolassa olosuhde on 37 jalkaa pitkä. Paperilla keli näyttää helpohkolle, mutta valtakunnansarjoissa rata muuttuu aivan erinlailla, kuin henkilökohtaisissa peleissä. Samoilla linjoilla on senioreiden mestaruussarjan pelaajapörssin kärkinimi Jyrän Marko Meriluoto.
- Keli muuttuu puolessa toista sarjassa paljon, niin turha katsella paperia. Aika näyttää millaiseksi menee. Lisäksi Tapiolan alusta on hidas ja keilat eivät kaadu ilmaiseksi, joten siitä tulee haasteita, hän toteaa.
Meriluoto ei itse pääse osallistumaan kierrokselle, sillä hän on reissussa. Jyrän joukkueessa keilaavat Marco Karvinen, Raimo Mustajärvi, Hannu Tuppurainen, Jari Vilppula. Hän uskoo joukkueensa pärjäävän kolmannella kierroksella.
- Odotan pärjäävämme hyvin, koska meillä on suoraviivaisesti pelaava joukkue ja se pitäisi sopia Tapiolan haastaviin sarjapeliolosuhteisiin.

Pelit Tapiolassa alkavat kello 11:00. Myös senioreiden ykkös- ja kakkosdivaria keilataan eri puolilla Suomea. Tuloksia voitte seurata tulospalveluohjelmasta. Linkki tuloksiin löytyy uutisen alta.

Valtakunnansarjojen sivulle

Olosuhde Tapiolassa

 

Olli Pakonen


« Palaa