Arvokilpailut

Tulosta

Pyrylle ja Jesselle parikilpailun MM-pronssia - joukkuekilpailussa hyvät asetelmat

Korean Ji ja Park voittivat Suomen parikilpailun välierässä ja menivät loppuotteluun.

20.03.2019

Suomen Pyry Puharinen ja Jesse Ahokas saalistivat jo viidennen mitalin Suomelle junioreiden MM-kilpailuissa. Parikilpailun välierässä Suomen pojat taipuivat Korealle.

Parikilpailun välierässä Suomi kohtasi Korean. Sarja alkoi tasaisissa merkeissä kummankin joukkueen tehdessä yhden tyhjän neljään ensimmäiseen ruutuun. Korean Ji teki viidenteen ruutuun neljännen kaadon ja Korean johto oli 12 pistettä. Ottelun ratkaisuna nähtiin kahdeksas ruutu, kun sekä Pyry että Jesse tekivät reiät, joita he eivät paikanneet. Ji kaunisteli lukemia tekemällä seitsemännestä ruudusta lähtien neljä kaatoa. Korea meni loppuotteluun pistein 498- 451. Pyryn sarjaksi tuli 223, Jessen 228. Korean Park teki 220 ja Ji 278.

Toisessa poikien välierässä USA voitti Saksan luvuin 449-398. Ottelun hahmo oli USA:n Solomon Salama, joka teki seitsemällä kaadolla sarjakseen 264.

Loppuottelussa kohtaavat näin ollen Korea ja USA. Ottelu pelataan lauantaina judohalliin tehdyllä kaksirataisella keila-areenalla.

Tyttöjen parikilpailun välierissä Korea murskasi Englannin lukemin 529-359 ja USA Saksan 443-332, joten tyttöjenkin loppuottelussa nähdään samat maat.

Päävalmentaja Jarmo Ahokas oli luonnollisesti pettynyt, kun kultamitali karkasi.
- Muutamaan huonoon avaukseen hävittiin tämä ottelu. Korealaisille tuli vähemmän huonoja heittoja kuin meille, joten parempi meni jatkoon, hän tiivisti.

Radanhoidon jälkeen rata on ollut Suomen pojille vaikea koko kisojen ajan ja niin se oli välierässäkin.
- Pallot tekevät niin paljon ja nopeasti, että ovat kovia epäonnistuneista heitoista. Nyt yritettiin treenin aikana vähän tehdä meille aluetta, mutta silti muutamia himmeleitä tuli, Ahokas jatkoi.

 

Suomi kolmantena joukkuekilpailun ensimmäisen päivän jälkeen

 

Suomi sai pelin hyvin kulkemaan ensimmäisessä sarjassa. Peppi Konsterilla oli hieman vaikeuksia, kun pallo meni pitkäksi ja muutama reikä pudotti tulosta, onneksi muilla peli kulki mallikkaasti ja tulos nousi 921, millä oltiin toisena. Paremmin aloitti ainoastaan Korea, kun se Donghyuk Parkin 289 sarjan siivittämänä teki 997.

Toisessa sarjassa Peppikin sai pelijuonesta jälleen kiinni. Pepin 2, 4, 10 reiästä tekemä paikko nosti joukkuehenkeä entisestään. Loppusarjaan tuli kaksi reikää, mutta silti joukkue ylsi jälleen yli 900 pisteeseen, tällä kertaa tulos 916. Korea pelasi mahtipeliä toisella puolella hallia. Ensimmäiseen kuuteen ruutuun joukkue teki 15 kaatoa ja käytössä olevalla pistelaskulla, sillä tekee eroa vastustajiin enemmän kuin perinteisellä laskutavalla. Sarjan loppupuolella hekin hieman himmasivat, mutta 965 sarjalla ero kasvoi 49 pistettä Suomen joukkueeseen, joka oli toisena. Park nousi taisteluun all eventsin mitaleista yhdessä Pyry Puharisen, Jesse Ahokkaan ja Geun Jin kanssa heittämällä toiseen sarjaan 267. Suomen perässä kahden sarjan jälkeen tulevat tasaisessa ryhmässä Singapore, Meksiko, USA ja Ranska.

Kolmannessa sarjassa kärkijoukkueiden tulostaso tippui. Mila Nevalainen tempaisi tyhjän, reiän ja kuusi kaatoa joka toi sarjaksi 235. Jesse Ahokas teki niin ikään kuusi kaatoa, joka toi 245 pistettä. Pyryllä ja Pepillä oli enemmän haasteita, kun kaatoja ei tullut kuin neljä ja kolme. Lisäksi Pepille tuli reikä ja tyhjä, Pyrylle reikä ja kaksi tyhjää. Peppi lopetti pelinsä 201:n, Pyry pisteen paremmin. Kolmas joukkuesarja kuitenkin hyvä 883. Mila teki kolmeen sarjaan 697, Peppi 622, Pyry 670 ja Jesse 731. Vieressä pelannut Korea kohtasi myös ongelmia lähinnä tyttöpelaajien kohdalla. Reikiä tuli reikien perään eikä Soree Hong ja Youngseon Jeong saaneet kaatovaihetta päälle. Joukkueen poikavasurit Park ja Ji kuitenkin kannattelivat joukkuettaan. Park teki 243 ja Ji kahdeksalla kaadolla 278. Kolmas joukkuesarja heillä 898.

Puolivälissä peliä Korea johtaa pistein 2860, Singapore nousi toiseksi tuloksella 2734, Suomi on kolmantena, 2720. Takana vaanii  19 pisteen päässä Meksiko ja heistä 36 pisteen päässä USA, joten suuret ovat panokset huomisessa toisessa osiossa, kun neljä parasta menevät mitalipeleihin.

 

All eventsissä kaikki suomalaiset neljän joukossa 

All eventsissä eletään myös suomalaisittain jänniä hetkiä huomenna, kun kaikilla neljällä suomalaisella on mahdollisuus mitalille, jopa kultaiseen mitaliin.

15 sarjan jälkeen poikien all eventsiä johtaa Korean Geun Ji tuloksella 3637, Jesse Ahokas on toisena 45 pisteen päässä ja Pyry Puharinen kolmantena seitsemän pistettä Jessestä.

Tyttöjen all eventsiä johtaa selvällä erolla Korean Soree Hong tuloksella 3471. Hänestä 142 pisteen päässä on Singaporen Arianne Tay. Mila Nevalainen on kolmantena kaksi pistettä Tayn takana. Peppi Konsteri on puolestaan viisi pistettä Milaa perässä, joten superjännittävä päivä huomenna suomalaisittain.

Torstaina keilataan kello 10:00 Suomen aikaa joukkuekilpailun toinen osio. Neljä parasta pääsevät mitalipeleihin. Välierä keilataan huomenna kello 18:30 ja loppuottelu lauantaina judohallissa. Lisäksi torstaina keilataan poikien ja tyttöjen mastersin ensimmäisen kierroksen ottelut, joissa ovat mukana all eventsissä sijoille 9-24 sijoittuneet.

Tulossivulle

 

Olli Pakonen 

 


« Palaa