Arvokilpailut

Tulosta

Pyry Puharinen ja Jesse Ahokas lähellä mitalia EM-kilpailuissa

15.04.2019

Junioreiden EM-kilpailut polkaistaan käyntiin maanantaina aamupäivällä Wienissä klo 10:00 Suomen aikaan.  Jesse Ahokas ja Pyry Puharinen keilasivat itsensä toiseksi poikien parikilpailun avauserässä.

Maanantain ohjelmassa on poikien parikilpailu. Pyry Puharinen ja Jesse Ahokas aloittavat oman kuuden sarjan urakkansa klo 10:00 Suomen aikaan. Otso Kahila ja Lassi Aalto puolestaan pelaavat klo 14:15 alkavassa erässä. 

Kisajärjestäjällä on haasteita online scoringin kanssa, mutta se koitetaan saada maanantain aikana kuntoon. 

SKL tiedottaa Puharisen ja Ahokkaan pelin etenemisestä tähän uutiseen, kunhan parikilpailu saadaan käyntiin.  

Hyvä alku Jesselle ja Pyrylle ensimmäiseen sarjaan. Pyry aloitti kahdella kaadolla, Jesse kolmella. Jesse pelasi ehjää peliä kaikki ensimmäiset yhdeksän ruutuaan.  Pyry teki reiän viidenteen ruutuun, minkä lisäksi kutosruutuun jäi 7/1. Hän kuitenkin paikkasi tilanteen heittämällä loppuun kuuden jonon. Pyryn tulos ensimmäiseen sarjaan 221 ja Jessellä 225, joten poikien ensimmäisen sarjan yhteistulos 446. 

Ainoastaan Belgian parin tulos 488 on parempi, joten Jesse ja Pyry ovat toisena ensimmäisen sarjan jälkeen. Ensimmäisen sarjan jälkeen pelaamisessa tuli tauko, kun yhtä ratakonetta joudutaan huoltamaan. 

Nyt kisajärjestäjä on päivittänyt ensimmäisten sarjojen tulokset nettisivuilleen, linkki alapuolella. Tulokset päivittyvät jokaisen sarjan jälkeen.  Lisäksi tuloksista näkee tarkasti, miten pelaajat ovat suoriutuneet ruutu ruudulta.

Pyry ja Jesse siirtyvät johtoasemaan toisen sarjan jälkeen. Molemmilla toinen sarja alkoi tunnustellen, mutta kolmen ruudun jälkeen Pyry tykitti upean kahdeksan kaadon jonon ja lopullisen tuloksen 266. Myös Jesse onnistui saamaan mukavan neljän kaadon jonon ja pelasi yhdeksään ensimmäiseen ruutuun kahdeksan ehjää. Jesselle tulos 210, ja kahden sarjan jälkeen pojilla on kärkisijaan riittävä yhteistulos 922. 

Kolmanteen sarjaan Jesselle ja Pyrylle molemmille aikaisempaa matalammat tulokset, kun pitkiä kaatojonoja ei nähty ja molemmilla sattui ysiruutuun reiät. Jessen tulos 192 ja Pyryn 180. Mitään hätää Suomella ei kuitenkaan ole. Hollannin pari Bren de Ruiter ja Mike Bergman siirtyivät kärkeen, mutta eroa Pyryyn ja Jesseen on vain 27 pistettä. 

Pyryn ja Jessen yhteistulos kolmen sarjan jälkeen on 1294. 

Takaisin kärkeen! Neljännessä sarjassa  molemmat osoittivat henkisen kovuuden ja pelasivat nousujohteiset sarjat. Pyrylle neljän kaadon jono loppuun ja jälleen komea tulos 247. Hetken näytti, että kaksi reikääkin omaan sarjaansa heittäneen Jessen tulos olisi jäämässä maltilliseksi, mutta viiden kaadon loppujono toi hänellekin 210 pistettä. 

Neljänteen sarjaan hyvä yhteistulos 457, kokonaistulos tässä vaiheessa 1751, jonka turvin Jesse ja Pyry kärkisijalla ennen Hollantia. 

Vaisusti aloittanut Ruotsin pari on hivuttautunut jo neljänneksi. Tässä parissa pelaavat Oliver Dahlgren sekä kisojen selviin ykkössuosikkeihin kuuluva William Svensson.  

Pyry ja Jesse taistelevat hienosti kärkisijoista! viidennessä sarjassa molemmat puristivat jälleen loistavasti lopussa kaatoja. Pyrylle viidennen sarjan loppuun viiden kaadon jono ja tulos 218. Myös Jesselle ruutuihin 8-10 kolme kaatoa ja tulos 215. Erot ovat kärjessä niin pienet, että jokaisella kaadolla on iso merkitys. 

Hollannin pari  de Ruiter ja Bergman jatkaa vakuuttavaa peliään ja nousi jälleen kärkeen, mutta Pyry ja Jesse ovat tasapisteissä heidän kanssaan. Eroa kolmantena olevaan Saksaan on 77 pistettä. 

Jesse ja Pyry lähellä mitalia 

Pojat taistelivat itsensä upeasti toiseksi kuudennessa sarjassa ja ovat lähellä mitalipelejä. Lopullisia tuloksia saatiin jännittää, sillä Jesse ja Pyry aloittivat sarjansa heikosti muiden kärkiparien pelatessa paremmin. 

Tarvittava sisu löytyi lopulta. Jesse heitti seiskaruudusta alkaen viiden kaadon jonon, millä oli suuri merkitys lopulliseen tulokseen. Myös Pyry onnistui lopussa neljän kaadon jonossa ja hänen viimeisen sarjan pisteensä olivat 222 ja Jessellä 207. Kuuden sarjan yhteistulos oli komea 2613.

Loistavasti pelannut hollannin pari Brent de Ruiter ja Mike Bergman piti kärkipaikkansa 22 pisteen erolla Pyryyn ja Jesseen. 

Pyryn ja Jessen paikan mitalipeleissä ratkaisee vielä pelattava toinen erä poikien parikilpailussa, kun kahdesta erästä neljä parasta paria jatkavat pelaamaan mitaleista.

Toisessa erässä pelaa Suomen toinen pari Otso Kahila-Lassi Aalto, joka aloittaa urakkansa Suomen aikaan 14:15.

Kaikki tulokset täältä:

Kisajärjestäjän tulossivu


« Palaa