SM-kilpailut

Tulosta

Miesten SM A-tason loppukilpailu keilataan viikonloppuna – livelähetys SKL:n youtube-kanavalla

Jesse Lindholm keilasi miesten SM-karsinnan kovimman tuloksen 2099.

15.05.2019

Turun Kupittaalla keilataan 18.-19.5. miesten A-tason SM-loppukilpailu. Paikan loppukilpailuun selvitti 48 keilaajaa.

Miesten A-tason loppukilpailuun selviytyi 48 keilaajaa siten, että karsinnasta mukaan pääsi 40 parasta sekä Suomen Ranking -kiertueen kahdeksan eniten Finnish Masters pisteitä kerännyttä mieskeilaajaa.
SM-karsinnan kovimmasta tuloksesta vastasi Lohjan RäMen Jesse Lindholm kahdeksan sarjan huikealla tuloksella 2099. Yli 2000 pisteen ylsivät myös Helsingin GB:n Joonas Jähi ja Varkauden Mainareiden Joonas Jehkinen.
Loppukilpailurajaksi muodostui 1881. Tuloksen keilasi Turun TPS:n Samu Valaranta. Samalla tuloksella, mutta vähemmän kaatoja tehneet GB:n Tatu Lehtonen ja Tapiolan Patterin Jari Honkanen karsiutuivat loppukilpailusta.
Ranking kiintiöpaikoilta loppukilpailuun selviytyivät Mainareiden Tomas Käyhkö, GB:n Joonas Jähi, Riihimäen Sinisten Juuso Tiainen, Hyvinkään Pinjetsin Mika Luoto, Lahden Bayn Juhani Tonteri, GB:n Kimmo Lehtonen, Mainareiden Juho Rissanen sekä Bayn Linus Boström. Kiintiöpaikan saadakseen pelaajien täytyi pelata SM-karsinta. Kaikki pelaajat kävivät pelaamassa karsinnan. Tuloksella loppukilpailuun olisivat edenneet Jähi, Tiainen ja Lehtonen.

Lauantaina kello 10:00 alkaen sijoilla 25-48 keilaavat nollilta kahdeksan sarjaa, kello 14:00 vuoron saavat karsinnan sijoilla 1-24 olleet pelaajat. Rankingin kautta paikan saaneet sijoitetaan sijoille 1-8, joten he pelaavat kello 14:00 alkavassa erässä.
Kahdeksan sarjan jälkeen 24 parasta jatkavat pelejä sunnuntaina kello 10:00 pelaten kahdeksan sarjaa lisää. 16 sarjan jälkeen 12 parasta keilaavat round robinin kello 14:00 alkaen. Round robinin jälkeen kolme parasta selviytyvät mitalipeleihin, jotka keilataan Lahden keilahallissa sunnuntaina 26.5. Tuolloin Lahdessa keilataan myös naisten A-tason SM-loppukilpailu ja sekä miesten että naisten mitalipelit lähetetään TV2:lta suorana lähetyksenä kello 18:00-20:00. Selostuksesta vastaa Pertti Tapola ja kommentaattorina toimii Pasi Uotila.

SKL lähettää tulevana viikonloppuna jokaisen kilpailuosion livelähetyksenä youtube- kanavalla. Selostuksesta vastaa Timo Palermaa ja kommentoimassa käyvät maajoukkuevalmentaja Sami Konsteri sekä SKL:n tiedottajana kilpailussa toimiva Olli Pakonen. Uutuutena livelähetykseen on tullut chat, joka otetaan käyttöön lauantaina kello 14:00 alkavassa erässä. Katsojat voivat lähettää kysymyksiä, joihin vastaa Sami Konsteri.

Luvassa on todella mielenkiintoinen keilailuviikonloppu, kun radoilla nähdään suomalaisen huippukeilailun kärkinimiä. Henkilökohtaisen SM-kullan tämän vuoden finalisteista ovat voittaneet Joonas Jähi (2015), Kimmo Lehtonen (2013), Niko Oksanen (2017), Petteri Salonen (2007), Sami Luoto (1984 ja 1988), Jouko Kuossari (1993) ja Juhani Tonteri (2014). Viime vuonna SM-kultaa voitti Sami Konsteri, joka toimii siis tänä vuonna kommentaattorina SKL:n livelähetyksessä.

A-taso 18.5.2019
10:00 alkukilpailun sijat 25-48, 8 sarjaa (3 pelaajaa rataparilla)
13:30 pari- ja joukkuekilpailujen palkintojenjako
14:00 alkukilpailun sijat 1-24, 8 sarjaa (3pelaajaa rataparilla)
A-taso 19.5.2019
10:00 24 parasta, 8 sarjaa (3 pelaajaa rataparilla)
14:00 12 parhaan jokainen jokaista vastaan ottelut

Olli Pakonen


« Palaa