Kansainväliset kilpailut

Tulosta

Hiltunen heti rahoille Amerikoissa

08.06.2019

Eliisa Hiltunen aloitti naisten ammattilaisturnauksen Arizonan Tucsonissa hienosti. Komea ensimmäinen karsintablokki siivitti hänet jatkopeleihin ja palkintorahoille, vaikka toinen heikommin menikin.

Eliisa Hiltunen teki rohkean ratkaisun ja lähti hakemaan kovia kansainvälisiä pelejä rapakon takaa naisten ammattilaiskiertueelta PWBA:lta. Näin hän valmistautuu elokuun MM-kilpailuihin, kun hän pääsee keilaamaan haastavilla öljyprofiileilla. Hänen mielestään PWBA-kiertue palvelee MM-valmistautumisena paremmin kuin Euroopan kiertue, koska pelaamassa on vain naisia, kuten MM-kilpailuissakin.
Aikamoinen harppaus tuo on, sillä suomalaiskeilaaja noissa ympyröissä on harvinaisuus, edellinen ammattilaisjärjestön jäsen oli Pauliina Aalto 1990-luvulla. Yksittäisiä kisoja ovat aiemmin käyneet keilaamassa Sanna Pasanen, Piritta Maja ja Krista Pöllänen. Hiltusen reissu käsittää tällä kertaa kolme kilpailua, Tucson Openin Arizonassa, Fountain Valley Openin Kaliforniassa ja U.S. Women’s Open Las Vegasissa.

Tucson Openissa karsittiin kahdella kahdeksan sarjan blokilla 32 keilaajaa jatkoon. He keilaavat vielä kahdeksan sarjaa, josta 12 parasta jatkaa vielä kuudella sarjalla. 30 sarjan yhteistuloksella viisi parasta etenee porraspeliin.
Eliisa aloitti turnauksen komeasti tuloksella 1747, jolla hän oli sijalla 13. Ensimmäiset kuusi sarjaa Hiltunen keilasi suunnilleen paritahtia, mutta seitsemänteen sarjaan kaikki napsahti kohdalleen, kymmenen kaatoa alusta ja sarjaksi 289. Kun viimeinenkin antoi 255, nousi hän tuloslistalla komeasti jatkajien joukkoon yli sata pistettä katkorajan yläpuolella.
Toinen karsintablokki oli vaisumpaa menoa. Parisarjoja peliin siunaantui vain kaksi kappaletta ja nekin pikkuparia, 204 ja 211. Toisen blokin tulokseksi kertyi 1530 ja yhteislukemiksi 3277 (keskiarvo 204,8). Hyvän alkublokin ansiosta tuo lukema riitti lopulta jatkopaikkaan sijalla 28. Eroa karsintarajaan oli lopulta 69 pistettä.
Seuraava tavoite on pääsy 12 joukkoon. Urakka on kova, sillä matkaa tuolle rajalle on 125 pistettä, mikä on kova homma, kun vastassa ovat maailman valiot.
Eliisa viestitti tuntemuksiaan tuoreeltaan:
- Ekassa blokissa 289 jäi imukasi. Kahteen vikaan sarjaan en suurta muutosta tehnyt, aika samasta paikasta lähdin hakemaan, kuin edellisessä. Siihen loppuun vaan löytyi ihan maaginen reaktio ja hyvää heittoa lähti. Toinen blokki oli hankalampi, mutta sain tsempattua, että riitti jatkoon. Aika paljon väsy painaa, kun 16 sarjaa päivässä tuli pelattua. Hyvillä mieliin huomiseen.
Kärjessä menee tuttu kolmikko, USA:n Shannon O’Keefe, 3593 (224,6), Latvian Diana Zavjalova, 3521 (220,1) ja toinen jenkki Danielle McEwan, 3510 (219,4).
Yhdysvaltalaiskeilaajien ja Zavjalovan lisäksi 32 parhaan joukkoon selviytyivät mm. Kolumbian Clara Guerrero ja Maria Jose Rodriguez, meksikolaiset Sandra Gongora ja Lilia Robles, ruotsalaiset Sandra Andersson ja Nina Flack, Puolan Daria Pajak ja Saksan Birgit Pöppler.

Seuraava kahdeksan sarjan peli keilataan iltaseitsemältä alkaen Suomen aikaa ja 12 parhaan kuusi sarjaa puolilta öin.

Pekka Korpi

PWBA:n sivuille
Tucson Openin tulossivulle

 

 

 


« Palaa