Kansainväliset kilpailut

Tulosta

Hiltusella vaikeaa Las Vegasissa

20.06.2019

Naisten U.S. Openin toinen karsintakierros nosti tulostasoa hieman, mutta mihinkään hurjasteluun ei ylletty. Eliisa Hiltusen avaus oli jälleen surkea, eikä jatkon parannus juurikaan auttanut tilannetta.

Eliisa Hiltusen pelin alku ensimmäisessä osassa oli luvalla sanoen vaisu. Eilen se oli vielä huonompi. Kaksi ensimäistä sarjaa antoi 148 ja 152. Tuota myötä jatkopaikka karkasi sata pistettä kauemmas. Jatkossa Ellu sai homman toimimaan paremmin, viisi seuraavaa sarjaa meni lähes paritahtiin, kunnes viimeiseen lipsahti taas 157. Kahdeksan sarjan tulos 1448 (keskiarvo 181,0) pudotti hänet tulosluettelon sijalle 91 pistein 2946 (184,1). 36 parhaan karsintaraja on kaikonnut 201 pisteen päähän.
Kysyessäni Eliisalta, tietääkö hän miksi alku on ollut hankalaa, hän vastasi:
- No en oikein osaa. Ei tunnu, että olisin mitenkään kipsissä alussa, mutta ei vaan oo lähtenyt kulkemaan. Vaikea sanoa mikä mättää, kun ei oo ketään antamassa palautetta, muuta kuin keilat. Jotenkin hupaisaa että molemmat pelit alkaneet samalla tavalla, varmaan sitten peli-idea ollut pielessä, mutta ei itse suorittaminenkaan ole kovin hyvältä tuntunut, mutta kun ei se ihan surkealtakaan tunnu. Täällä ei mitään saa ilmaiseksi. Eilen jäi vielä ihan hyvä mieli, kun ratkaisu löytyi lopussa, mutta tänään nyykähti sitten loppukin. Nyt yritän nollata ja uuteen päivään huomenna.

Jäljellä on vielä yksi kahdeksan sarjan peli, ennen kuin joukko harvennetaan 36 keilaajaan.
Ensimmäiseen peliin verrattuna tulokset nousivat hieman, nyt 20 naista pelaa parivauhtia. Karsintaraja on pysynyt suunnilleen paikallaan, eli viitisenkymmentä alle parin. Kärjessäkään ei hirmua pelata. Ukrainan Dasha Kovalova on ykkösenä pistein 3414 (213,4), kannallaan USA:n Danielle McEwan kymmenen pisteen päässä. Eilisen jälkeen kärjessä ollut Yhdysvaltain Missy Parkin jäi alle kuudentoista ja putosi sijalle yhdeksän. ”Ulkomaalaisia” kärkikymmenikössä on Kovalovan lisäksi Indonesian Tannya Roumimper ja Aruban Thashaina Seraus sijoilla kahdeksan ja kymmenen.

Kolmas karsintapeli keilataan ensi yönä. Silloin alla on 46 jalkaa pitkä hoito, joka on U.S. Openin perinteiden mukaisesti lähes tasainen.

Pekka Korpi

PWBA:n sivuille
U.S. Women’s Openin tuloksiin ja rataolosuhteisiin

 

 


« Palaa