Kansainväliset kilpailut

Tulosta

Hollannissa pelataan seniorikisaa

02.08.2019

Kilpailu pelataan Nieuwegeinin 16-rataisessa hallissa 31.7 - 4.8 välisenä aikana.

Menossa olevaan urheilun superviikonloppuun kuuluu Kalevankisojen, Nesterallin ja F1 kisojen lisäksi Hollannissa pelattava, yli 50 vuotiaille tarkoitettu ISBT turnaus, joka on edennyt Hollantiin. Miesten finaaliin pääsee kuuden sarjan alkukilpailun jälkeen 31 pelaajaa tuloksilla, kolme turbosta ja kaksi parasta puhdasta, tuloksien ulkopuolelta. Yhteensä 36. Ilmoittautuneita on yli 130. Palkinto potti on 12520 € ja pelimaksu 90€, uusinta 65 €. Suomesta kisaan lähti kolme henkilöä. Keilaavat herrasmiehet, Pekka Tiironkoski ja Raimo Palokoski, jotka entisinä ketjupolttajina käyttävät säästämiään tupakkarahoja keilakisamatkoihin. Kymppi päivässä tekee lähes tonnin kuussa, sillä jo vähän reissaa. Tätä matkaa tehdään autolla ja laivalla. Menomatka sujui lähes kommelluksista, lukuunottamatta hotelliin jäänyttä Pekan ranneketjua, joka kuitenkin löytyi kun hotellista soitettiin perään ja pyydettiin paluumatkalla hakemaan ketju.
Kisamatkaan kuuluu kaksi yötä laivassa ja hotelleissa viisi sekä ajettuja kilometrejä n. 2600. Matkanteko ilmastoidussa autossa on rentouttavaa rupattelua ja myös vakavaa keskustelua elämästä ja sen iloista ja suruista. Olimme onnekkaita ja ruuhkat eivät jarruttaneet matkaamme kuin noin tunnin verran. Paikalle saapui Suomesta myös seniorien MM kisaan valmistautuva Kai Virtanen, joka vähäisen ikänsä takia tunnetaan senioripiireissä nimellä napero.
Kilpailujen sääntöjen mukaan tasoituksia annetaan niin, että 51 vuotias saa yhden pisteen, 52 vuotias kaksi pistettä ja niin edelleen. Kilpailun vanhin osallistuja Frank Stander saa 39 pistettä ja vuonna 1969 syntyneet 0 pistettä. Alkueriä pelataan vielä kaksi päivää ja finaalit ovat sunnuntaina. Olosuhteena on Bourbon Street, joka suht antavana mahdollistaa tasoitusjärjestelmän kanssa korkean tulostason. Muutaman alkuerän jälkeen on tehty jo yksi yli 1500 tulos ja useita 1400 ylittäviä tuloksia.

Kilpailua voi seurata linkistä;
www.senioropen.nl


Raimo Palokoski

 


« Palaa