Luukas Väänänen keilasi toisen peräkkäisen junioripoikien SM-kullan. Hopeaa saavutti Jonne Kaisku ja pronssia Nooa Vilokkinen. Tiiamari Laukkanen voitti uransa ensimmäisen juniorityttöjen SM-kullan, hopeaa Emma Palermaalle ja pronssia Melina Vikströmille.

Tyttöjen tulokset

Poikien tulokset

Livelähetys

Online scoring

Tyttöjen loppuottelu alkoi Tiiamari Laukkasen komennossa, kun hän otti ensimmäisen sarjan jälkeen 30 pisteen johdon Emma Palermaata vastaan. Palermaa ei saanut kiriä aikaan toisen sarjan alkuun ja Laukkanen sinetöi voiton sarjan puolivälissä tekemällä triplalla. Loppusarja oli kosmetiikkaa ja Laukkaselle ensimmäinen junioreiden SM-kulta. Toisen sarjan hän vei lukemin 204-144 ja kultamitalin pistein 417-327.

Laukkanen oli läpi päivän kärkikahinoissa ja sai vihdoin kaipaamansa junnujen SM-kullan.

– Hienoa voittaa tämä. En ole ennen oikein SM-kisoissa pärjännyt, mutta nyt on tullut hyvin menestystä arvokisoissa, niin mukava saada tässäkin kultaa, Laukkanen aloitti.

Laukkanen oli pääosin päiväänsä tyytyväinen.
– Vaihteleva päivä oli, kun aamulla alkoi hyvin, mutta välillä en ollut oikein kartalla, mutta onneksi löysin ratkaisut, hän jatkoi.

Tiiamarin kausi jatkuu naisten SM-kilpailun karsinnalla Talissa ensi viikon sunnuntaina

Luukas Väänänen hallitsi avaussarjaa Jonne Kaiskua vastaan. Väänänen pommitti herkeämättä taskuun ja kun Kaiskulle tuli sarjaan pari huonoa heittoa repesi ero avaussarjan jälkeen 47 pisteeseen. Toisen sarjan toiseen ruutuun Väänänen teki tyhjän kutoskeilasta. Kaisku ei kuitenkaan saanut peräkkäiskaatoja ja Väänänen marssi helposti toiseen peräkkäiseen junioreiden SM-kultaan. Toinen sarja Väänäselle 227-203 ja kultamitali pistein 464-393.

Väänäselle maistui toinen peräkkäinen junioreiden SM-kulta.
– Viimeisen kerran sain osallistua junnu sm:n joten kiva oli uusia mestaruus. Ensi vuonna pelataan sitten nuorten sarjassa.

Väänänen pelasi monen muun junnupojan tavoin uretaanipallolla koko päivän.

– Uretaanilla osuminen oli niin helppoa, että en nähnyt syytä vaihtaa palloa. Aamupäivästä ei kulkenut oikein hyvin, mutta pääsin sitten omalle mukavuusalueelle reunaan pelaamaan ja muut eivät niin reunaan päässeet, niin sieltä oli minun hyvä pelata.

Väänänen keilaa Talissa miesten SM-kilpailun karsintaa huomenna, joten kauaa hän ei ehdi mitalia juhlia.

Tyttöjen välierän ensimmäinen sarja Melina Vikströmin ja Emma Palermaan välillä oli tasaista. Hieman paremman kaatoreaktion johdosta Vikström vei avaussarjan 24 pisteellä lukemin 215-191. Toinen sarja näytti menevän myös Vikströmille, mutta Palermaa alkoi paukuttamaan sarjan puolivälin jälkeen kaatoja ja kun samaan aikaan Vikströmin peli sakkasi, niin Palermaa meni ohi. Toinen sarja Palermaalle sarjoin 212-162 ja loppuottelupaikka pistein 403-377.

Poikien välierässä Nooa Vilokkinen otti avaussarjan jälkeen turvallisen tuntuisen 45 pisteen johdon lukemin 225-180. Kaisku aloitti toisen sarjansa neljällä kaadolla ja paikolla. Tämän jälkeen hän teki vielä triplan ja oli sillä ottanut Vilokkisen kiinni. Kymppiruutuun hänellä jäi imuysi ja Vilokkisella oli vielä sauma voittaa ottelu. Vilokkiselta vaadittiin tuplaa. Ensimmäinen kaato tuli hieman onnella, mutta toisella jäi ämpäri pystyyn ja se tiesi sitä, että Kaisku eteni loppuotteluun.

Loppuotteluissa kohtaavat Tiiamari Laukkanen ja Emma Palermaa sekä Luukas Väänänen ja Jonne Kaisku.

Poikien round robinissa ehkä kokenein pelaaja Luukas Väänänen laittoi ison vaihteen päälle ja voitti neljä viidestä ottelustaan. Hän heitti myös tulosta eniten ja otti paalupaikan mitalipeleihin selvällä erolla Jonne Kaiskuun. Kolmannesta paikasta mitalipeleihin käytiin kova taistelu Nooa Vilokkisen ja Markus Lahden kesken. Lahti voitti viidennen kierroksen ottelussa Vilokkisen, mutta ei tarpeeksi isolla erolla, joten Vilokkinen otti paikan mitalipeleissä.

Tyttöjen sarjassa Tiiamari Laukkanen ja Emma Palermaa voittivat neljä ottelua ja etenivät helposti mitalipeleihin. Laukkanen oli lopulta kuusi pistettä parempi ja otti paikan suoraan loppuottelussa. Kolmannesta paikasta käytiin kova kamppailu Melina Vikströmin ja Stella Lökforsin välillä. Vikström vei seitsemän pisteen erolla taiston ja selviytyi mitalipeleihin.

Välierissä kohtaavat Kaisku ja Vilokkinen sekä Palermaa ja Vikström. Pelitapa on kaksi sarjaa tulosta ja voittajat etenevät loppuotteluihin Väänästä ja Laukkasta vastaan.

Loppukilpailun ensimmäisessä osiossa tehtiin kovia tuloksia etenkin poikien sarjassa. Vahvimmin aloitti Nooa Vilokkinen, joka merkkautti kahteen ensimmäiseen sarjaansa 502 pistettä. Santtu Nieminen otti johdon osion puolivälissä ja lopulta ensimmäisen osion paras oli Jonne Kaisku, joka heitti kahdeksaan sarjaan 1878 pistettä. Luukas Väänänen aloitti kahdeksannen sarjansa kymmenellä kaadolla, mutta 11 heitto jätti kymppikeilan pystyyn. Hän jäi lopulta Kaiskun kärkituloksesta 10 pistettä. Kuuden parhaan joukkueen pelasivat myös Nooa Vilokkinen, Markus Lahti, Santtu Nieminen ja Miro Saari.

Tyttöjen sarjassa parhaiten aloitti Stella Lökfors, kun hän johti kahden sarjan jälkeen 429 tuloksella. Emma Palermaa pelasi osion tasaisen varmasti parivauhtia ja otti kahdeksan sarjan jälkeen selvän johdon, kun hän heitti 1619 pistettä. Lökfors jäi 105 pistettä ja on toisena. Jatkoon keilasivat myös Tiiamari Laukkanen, Veera Häkkinen, Melina Vikström ja Anni Javanainen.

Toisessa osiossa keilataan kuuden pelaajan round robinit ensimmäisen osion pisteisiin. 13 sarjan jälkeen kolme parasta kummastakin sarjasta etenee mitalipeleihin.

Kilpailua voit seurata livelähetyksen ja online scoringin kautta. Tiedotamme pelejä SKL:n facebook- ja instagram tileille sekä tällä sivulle.

Olli Pakonen