Senioreiden lopulliset MM-karsintapisteet 2021

Karsinnat MM-kilpailuihin alkavat alkuvuodesta ja ne pelataan kevään ja kesän 2021 aikana.

Senioreiden MM-kilpailut on siirretty marraskuulle 2021 ja pelipaikka on Dubai.

Säännöt:

Pelataan neljä osakilpailua ns. ranking systeemillä. Pisteet jaetaan Pori Senior Openissa ja Brunswick Ballmaster Openissa osakilpailussa finaalipelien jälkeen eli lopullisen sijoituksen mukaan kyseisessä turnauksessa. Tampereen ja Talin MM-karsinnassa suoraan kahdeksan (8) sarjan karsintapelin perusteella.

Kolme eniten pisteitä kerännyttä suoraan MM-joukkueeseen ja neljännet pelaajat harkinnalla. Varapelaajat nimetään karsinnan pisteiden mukaan. Karsintaan pitää ilmoittautua ennen niiden alkamista, viimeistään 31.12.2020. Pisteytykseen vaikuttavat pelkästään MM-karsintoihin osallistuneiden senioreiden sijoitukset.

Karsinta maksaa 50 € ja se sisältää kolmannen osakilpailun (Tampereen karsinnan) pelimaksun.
(Muuttuneen tilanteen vuoksi myös Talin MM-karsinnasta lähetetään lasku 50€, kun pelipäivä on tiedossa.)
Ilmoittautumisaika on päättynyt. Karsintaan osallistuu 13 naista ja 35 miestä. Lista pelaajista sivun lopussa.

SKL lähettää laskun osallistujille ja ilmoittaa nimet SKL:n sivuilla sekä pitää tilanne seurantaa ajan tasalla. Jos MM-kilpailut perutaan, palautetaan 50 € osallistujille. Kisojen mahdollisesti vielä siirtyessä, valittu joukkue pysyy samana.

Lopullinen joukkue valitaan karsintojen päätyttyä.

SKL tukee jokaista pelaajaa 2000 € kisoihin liittyvissä kuluissa (lennot, hotellit, pelimaksut jne.) riippumatta pelipaikasta.

SKL hoitaa kaikki kisoihin liittyvät varaukset, pelivaatetuksen, valmennuksen ja tiedottamisen.

Osakilpailut:

  • Pori Senior Open, Pori 4.1.2021 – 17.1.2021 PELATTU
  • Seniori MM-karsinta, Tali Helsinki 13.5.2021 klo 11:00 PELATTU
  • Seniori MM-karsinta, Kauppi, Tampere 13.6.2021 klo 11:00
  • Brunswick Ballmaster Open, Tali Helsinki 13.-22.8.2021

Mikäli jokin/jotkin näistä neljästä karsintaosakilpailusta peruuntuvat, pelataan erillinen Tampereen ja Talin kaltainen karsinta. Osakilpailumäärä on näin kokonaisuudessaan joka tapauksessa neljä.

Tasapelisääntö:

Jos kaksi tai useampi pelaaja on samoissa pisteissä, ratkaisee paremmuuden.

  1. Korkeampi osakilpailu sijoitus
  2. Toiseksi korkein osakilpailu sijoitus
  3. Arpa

Karsintapelien pisteytys MM-kilpailuihin on:

  1. 30p.
  2. 25p.
  3. 20p.
  4. 15p.
  5. 13p.
  6. 11p.
  7. 9p.
  8. 7p.
  9. 5p.
  10. 4p. 
  11. 3p. 
  12. 2p.
  13. 1p.

Jarmo Ahokas

päävalmentaja

Ilmoittautuneet:

Naiset: Miehet:
Reija Lundén Mikko Nordblom
Jaana Taavitsainen Ari Valaranta
Nina Haavisto Tommi Teivainen
Kati Vähä-Koivisto Kimmo Koskela
Tuula Tamminen Olli Hossi
Pia Palviainen Teemu Raatikainen
Eila Pitkänen Timo Raatikainen
Helena Styrman Kai Hildén
Heli Mäkinen Kai Virtanen
Diana Salmela Kimmo Lehtonen
Jaana Anttas Petri Mannonen
Mari Nykänen Raimo Palokoski
Päivi Uusinarkaus Jarmo Sinilaakso
Karola Wiklund Tero Virtanen
Minna Uosukainen Pertti Mikola
Mika Oksanen
Pasi Paalosalo
Arto Piiponniemi
Sami Heinilä
Ari Halme
Jari Vettenranta
Marko Tukiainen
Tero Uosukainen
Mika Lahti
Juha Purola
Ari Kotiranta
Jukka Poutiainen
Jari Aikioniemi
Pekka Lundström
Janne Selin
Kimmo Haakana
Mikael Wiklund
Kimmo Järvinen