Uutiset
Uutiset
Keilailuliittoa ja kilpailijoita koskevat uutiset luettavissa aikajärjestyksessä.
Senioreiden EM-kilpailut 2023
Seniorikeilaaja, oletko kiinnostunut lähtemään Euroopan mestaruuskilpailuihin? Seuraavat European Bowling Federationin (EBF) alaiset senioreiden Euroopan mestaruuskilpailut järjestetään tämänhetkisen tiedon mukaan 27.1.-5.2.2023 Tanskassa Aalborgissa. SKL on tehnyt päätöksen, että se ei kustanna [...]
Suomi ei lähetä joukkuetta IBF World Cupiin Australiaan
Suomen Keilailuliiton hallitus kokousti torstaina Helsingissä. Yhtenä merkittävimpänä päätöksenä esityslistalla oli osallistuminen joukkueiden maailman cupiin, joka pelataan 11.-23.11.2022 Brisbanessa Australiassa sekä samassa paikassa pelattavaa parakeilailun maailman cupia 3.-10.11. Ennen päätöstä [...]
Syksyn ohjaajakursseihin muutoksia
Kaikille suunnatut keilailun ohjaajakurssit ovat käynnistyneet. Syyskauden ensimmäinen kurssi pidettiin jo elokuun alkupuolella Seinäjoella. Seuraavaksi kursseja järjestetään Turussa, Nurmijärvellä ja Tampereella. Kaikkiin kursseihin toivotaan lisää osanottajia! Kurssimaksu on 75€/hlö, sisältäen [...]
Petri Rapelille ja Joni Saariselle hopeaa elinsiirron saaneiden EM-parikilpailusta
Keilailussa nurmijärveläinen Petri Rapeli ja vantaalainen Joni Saarinen voittivat hopeaa parikilpailusta. Brittipari Brett Beeley–Simon Elmore oli parempi lähes 50 pisteen erolla (924–877), joten voittajasta ei jäänyt jossiteltavaa. Pronssisijalle yltäneeseen kyproslaiskaksikkoon [...]
Tulevaisuuden ryhmä sai täydennystä!
Suomen Keilailuliiton Tulevaisuuden Ryhmä on valmennusryhmä 11-15-vuotiaille lupaaville kilpakeilaajan aluille. Kuortaneen urheiluopistolla 12.-14.8. pidetyn leirin perusteella valmentajatiimi valitsi ryhmään uusia nuoria. Ryhmän kauden toimintaan kuuluu leiripäiviä sekä yläkoululeiritykset syyskuu-helmikuu välisenä [...]
Petri Rapeli keilasi hopeaa elinsiirron saaneiden EM-kilpailuissa
Nurmijärveläinen Petri Rapeli avasi Suomen mitalitilin elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien Euroopan mestaruuskilpailuissa Iso-Britannian Oxfordissa. Rapeli voitti hopeaa 40–49-vuotiaiden sarjan keilailun singlekilpailussa. Kultamitalikin oli erittäin lähellä. Rapeli heitti saman tuloksen [...]


