Turussa Kupittaalla keilattiin TuWen erikoiskisa 100 % Open 2023 maalis-huhtikuussa. Kilpailu on suunnattu erikoisesti aloittelijoille ja nuorille keilaajille. Viime kaudelle kisaformaattiin jo tehtiin muutos, että kuusi sarjaa muutettiin 3+3 sarjaksi. Viime kaudella ilman virallista keskiarvoa olevan keilaajan keskiarvo oli sääntöjen mukainen 180. Aloittelevan keilaajan kohdalla tämä sääntö tuntui kohtuuttomalta ja käytännössä tällaisen keilaajan ei kannattanut osallistua erikoiskisaan lainkaan. Mutta onneksi kilpailusääntöjä on muutettu tälle kaudelle niin, että aloittavan keilaajan keskiarvo on nyt 100.

Kilpailusuorituksia 83 keilaajalta tuli yhteensä 362, mikä on vähän vähemmän kuin viime vuonna. Viikkokilpailijoista peräti 78 % otti osaa kisaan, kun se alimmillaan on ollut vain 40 %.

Suuri yllätys ei liene, että suurin osa osallistuneista oli veteraaneja, kilpailusuorituksista 68 % tuli veteraaneilta. Finaalin 16 osallistujasta heitä oli kahdeksan. Kiitosta vanhemmilta veteraaneilta sai osakseen 3+3 sarjamuoto, koska kolmen sarjan kisan jaksaa heittää lähes jokainen rekisteröitynyt veteraani. Veteraaneilla kisamaksu oli lisäksi vähän edullisempi kuin muilla aikuisilla. Samoin se on sopiva sarjamäärä aloitteleville keilaajille, joille ei vielä ole muodostunut kilpailurutiinia.

Alkukilpailun 3+3 sarjan paras oli ensimmäistä kisaansa heittänyt Starttiklubin Tommi Hautamäki tuloksella 1621. Viimeisenä finaaliin tuloksella 1412 pääsi TuWen Jari Rantanen. Lisäksi finaaliin pääsi neljä parasta 3+3+3+3 sarjan tulosta (2713–2681). Tulostaso muodostui tänä vuonna huomattavasti korkeammaksi kuin vuosi sitten ja naisia finaaliin ei päässyt lainkaan.

Finaalissa keilattiin ensin viisi sarjaa, jonka jälkeen viisi parasta pääsi jatkoon. Tämän osion paras tuloksella 1365 oli alkukilpailun voittanut Tommi Hautamäki, joka meni suoraan loppuotteluun. Muut jatkon menijät olivat Starttiklubin Ari-Matti Mattila (1287), SC:n Timo Murto (1240), TPS:n Jesse Lehtinen (1177) ja TuUL:n Marko Saarni (1124). Ensimmäinen putoaja oli TPS:n Kai Hildén tuloksella 1107.

Playoutissa Ari-Matti, Timo, Marko ja Jesse keilasivat ensin yhden sarjan tuloksin 275, 235, 185 ja 166. Näin Jesse putosi jatkosta pois. Seuraava sarja oli erittäin tiukka ja järjestys oli Ari-Matti, Timo ja Marko (238, 235 ja 233), joten Marko putosi pois. Näin Ari-Matti ja Timo kisasivat pääsystä Tommia vastaan loppuotteluun. Ari-Matti oli parempi numeroin 247-164 ja eteni loppuotteluun.

Loppuottelussa keilattiin kaksi sarjaa. Ensimmäisen sarjan voitti Tommi numeroin 309–270. Toisessa sarjassa Ari-Matti sai pelin kulkemaan mallikkaasti ja hän vei sarjan pistein 296–287. Loppupisteet Tommille 596–566. Näin kisan kaksi parasta olivat juuri kisauransa aloittaneet seniori-ikäiset pelaajat, jotka toivottavasti innostuvat kilpakeilailusta jatkossakin.

TuWe Keilailu kiittää kaikkia kisaan osallistuneita ja toivottaa hyvää ja kaatorikasta kesää keilaajille!

 

Teksti: Marja Hongisto