PBA World Championshipin porraspelit olivat hyvätasoista keilailua ja loppuottelu komeaa kaatojuhlaa. Vastakkain oli kaksi supertähteä, ykkössijoitettu ja kauden tähän asti paras keilaaja, EJ Tackett, ja eniten major-voittoja, 15 kappaletta, haalinut Jason Belmonte. Belmo oli kaatanut EJ:n kolmesti isojen kisojen loppuottelussa, mutta tällä kertaa Tackett kesti loppuun saakka ja otti voiton tuloksella 254-247.

Belmonte kiipesi loppuotteluun pohjalta asti, hänen ensimmäinen uhrinsa oli Santtu Tahvanainen, joka putosi jatkosta pistein 230-234. Tämä oli Santun kolmas kerta tv:n porraspeleissä viikon sisään, eikä niissä ole vielä irronnut yhtään voittoa. Numerollisesti ensimmäinen ottelu oli tasainen, mutta käytännössä se ratkesi jo aikaisin. Tahvanainen vaikutti alussa hermostuneelta, hänen reaktiivipallolla tehdyt toinen ja kolmas heittonsa kipusivat ykkösen vasemmalle puolelle. Toisesta tuli kaato, kolmannessa jäi seisomaan viitoskeila. Santun peli eteni vuorotahtiin, ilman peräkkäiskaatoa aina kahdeksanteen ruutuun saakka. Belmonte sen sijaan heitti uretaanipallonsa taskuun yhdeksän kertaa peräkkäin. Ensin jäi kymppikeila, sitten viisi kaatoa, taas kymppipaikko ja tupla. Tuossa vaiheessa peli oli jo selvä, eikä Belmon viimeisen ruudun iso reikä enää tilannetta muuttanut. Santtu kaunisti lukemia viidellä kaadolla, mutta hänellä ei siis lopussa ollut edes teoreettista mahdollisuutta Belmonten kiinni saamiseen.

Toiseen otteluun Belmoa vastaan tuli vasuri Jakob Butturff. Molemmat kaverit keilasivat uretaanipallolla kakkosmerkin tienovilta ja tekivät alkusarjaan tuplan. Viidenteen ruutuun aussille jäi iso reikä ja texasilainen vasuri pääsi 12 pisteen etumatkalle. Seitsemänteen ruutuun oli Butturffin vuoro heittää paksu osuma ja jättää reikä. Kun vielä kymppiruudussa heitto kipusi ykkösen ylipuolelle ja jätti kakkoskeilan pystyyn, Belmonten loppujono riitti 223-204 voittoon.

Belmonten vastustajat eivät yhtään helpottaneet, kun seuraavana vuorossa oli viisi majoria urallaan jo voittanut Anthony Simonsen. Myös Simo keilasi uretaanipallolla kakkosnuolesta, tai oikeastaan vähän sen alapuolelta, kasirimalta. Hän kuitenkin keilasi Belmontea kovempaa lähes suoraa linjaa taskuun. Alkuun se toimi hyvin, kaksi kaatoa. Kolmanteen pallo lähti liikaa vasemmalle ja pystyyn jäi 4-6-7 reikä. Belmo oli tehnyt saman kuvan edelliseen ruutuun, mutta triplan myötä hän nousi neljän pisteen johtoon puolivälissä. Simonsen vaihtoi reaktiivipalloon oikealla radalla ja kaatoi, mutta vasemmalla uretaani jätti kympin pystyyn. Belmontelle noita kymppejä jäi kaksin kappalein ja peli oli todella tasainen. Simonsen teki oikealla radalla kaadon, mutta uretaani ei vasemmalla toiminut enää, nyt jäi ysikeila. Oikealla tehdyn kaadon jälkeen Simo vaihtoi reaktiiviin myös vasemmanpuoleisella radalla, mutta se heitto jäi vajaaksi ja 2-8 ryhmä seisoi. Belmonte löi neljä kaatoa jonoon loppuruuduissa ja vei sarjavoiton 236-204.

EJ Tackett ei juuri uretaanipalloja käytä, ei nytkään. Loppuottelussa hän heitti reaktiivipallolla kolmosnuolesta, mutta koska radalla oli pelattu paljon uretaanipalloilla, jotka kuljettavat hoitoöljyä perälle, Tackettin linja oli totuttua suorempi. Pari paikkoa tuli alkuun, mutta ei sen parempaan pystynyt Belmontekaan. Aussi heitti edelleen kakkosnuolesta uretaanilla, mutta hän heitti palloaan ilmassa, loftasi, pari metriä päästäkseen yli alun hidastuneesta kohdasta. Neljännestä ruudusta Belmo löysi oikean suorituksen ja pötkötti viisi kaatoa. EJ sai tuplan, sitten jäi kymppi. Paikon jälkeen hän kaatoi neljä kertaa, mutta oli 12 pistettä perässä kahdeksannessa ruudussa. Ysiruutuun Belmonte teki huonon heiton ja pallo kaarsi paksuksi jättäen pystyyn keilat 3,6 ja 10. Paikko tuosta tuli, mutta Tackett pääsi yhden pisteen johtoon. Kolmella kaadolla, vähän tuurinkin avustuksella, Jason pakotti EJ:n tekemään kaksi kaatoa kymppiruudussa voittaakseen. Ensimmäinen heitto jäi hieman vajaaksi, mutta kaato siitä kuitenkin tuli. Toinen veto oli onnistunut, varma rouhiva kaato. Ja sitten huudettiin kovaa! Tackett riensi halaamaan eturivissä istuneita isäänsä ja vaimoaan, ennen kuin palasi heittämään viimeisen heiton. Paikkopallolla kovaa ja vaikka se vasemmalta ohi ykkösen menikin, riittivät kuusi keilaa tuomaan 254-247 voiton.

Kimberly Pressler kyseli Tackettin tunnelmia ja viittasi siihen, että tämä oli hävinnyt kolme edellistä major-finaalia Belmontelle. ”Pääsin lopussa tilanteeseen, jossa saatoin sen tehdä”, Tackett huoahti. ”Belmo on yksi kaikkien aikojen parhaista keilaajista, eikä hän tehnyt kuin yhden virheen, mutta joskus ei muuta tarvita. Pystyin tekemään vaaditut kaksi kaatoa lopussa. Minulla on ollut hieno kaksiviikkoinen, mutta nyt lähden kotiin perheen ja koirien luokse”, mestari kertoili.

World Championship oli Tackettille jo kauden viides voitto, joista kaksi on arvokisojen voittoja. Kauden lähetessä loppua, ei enää ole epäilystäkään siitä, että Tackett valitaan toista kertaa urallaan Vuoden Keilaajaksi.

Vielä on yksi major-turnaus jäljellä, PBA Players Championship. Se alkaa toukokuun ensimmäisellä viikolla alkaen New Jerseyssä. Viikon ajan karsitaan ja pudotetaan miehiä sunnuntaihin saakka. Sitten käydään välillä naapurivaltio Delawaressa keilaamassa Roth/Holman parikilpailu, jonka päätyttyä neljä kaveria menee takaisin North Brunswickiin keilaamaan Players Championshipin finaalit.

Osku Palermaalla on suora paikka Playersiin, Tomas Käyhkö ja Tahvanainen joutuvat esikarsintaan vappuaattona. Parikilpailussa koko suomalaiskolmikko on mukana.

 

Pekka Korpi

Kuva: PBA

PBA:n sivuille