Yleisten Torrevieja Open kilpailu päättyi sunnuntaina Espanjassa. Voiton nappasi round robin pelien jälkeen Nooa Vilokkinen. Toiseksi tuli ruotsalainen Stefan Dew ja kolmanneksi norjalainen Mathias Reinertsen.
Kilpailun alkukarsinta saatiin keilattua loppuun lauantai-iltana desperadon jälkeen, tämän jälkeen oli selvillä 32 pelaajaa, ketkä pääsivät loppukilpailun ensimmäiseen vaiheeseen. Karsinnasta yhteensä seitsemän suomalaista eteni finaaliin; Teemu Asplund, Nooa Vilokkinen, Aatu Tapanimäki, Kari Hurri, Timo Raatikainen, Samu Kiiski ja Miro Saari.
Ensimmäisessä vaiheessa pelattiin neljä sarjaa. Ylivoimaisin tässä vaiheessa oli selkeästi Nooa Vilokkinen, joka keilasi huimat 1061 pistettä sarjoilla 283, 279, 244 ja 255. Nooa pääsi siis kirkkaasti jatkamaan toiseen vaiheeseen ja hänen lisäkseen myös kaikki muut suomalaiset pääsivät jatkamaan kisojaan.
Toisessa vaiheessa 16 parasta keilasivat kolme sarjaa ja ensimmäisen vaiheen pisteet laskettiin mukaan. Vilokkinen jatkoi kärjessä ja sai tulosta kolmeen sarjaan 749. Kymmenen sarjan jälkeen yhteistulosta oli kertynyt 2546, kun hänen takanaan olivat Reinertsen 2343 ja venetsialainen Massimiliano Fridegotto 2300. Viimeiseen vaiheeseen suomalaisista pääsi myös Miro, Timo ja Kari.
Viimeisessä vaiheessa kahdeksan parasta pelasivat seitsemän sarjan round robin -pelit. Voitosta sai 30 pistettä ja tasapelistä 15 pistettä. Suomalaisista Nooa, Miro ja Kari voittivat kolme ottelua ja Timo kaksi ottelua. Lee Brown voitti otteluistaan neljä ja eniten voittivat Dew sekä Reinertsen. 17 sarjan jälkeen ykkössijalta löytyy Nooa Vilokkinen yhteistuloksella 4147, joka siis voitti hienosti yleisten Torrevieja Openin.
Nooa iloitsi voittoaan sosiaalisen median puolella:
– En tiedä mitä tapahtui tänään, mutta tänään oli minun päiväni. Tämä oli ensimmäinen iso voittoni Euroopassa, toivottavasti ei viimeinen. Kiitos kaikille, ketkä kannustivat minua finaalin aikana, kertoi Nooa.
Teksti: Bertta Hartikka
Kuva: Susanna Lahti