Lauantai vietettiin parikilpailun parissa. Kruunuksi saatiin Reija Lundénin ja Jaana Taavitsaisen avulla mitalitili auki. Panu Nurmilo ja Timo Raatikainen olivat lähellä finaalipaikkaa katastrofaalisen alun jälkeen.

Seniorinaiset

Jaana Taavitsainen ja Reija Lundén aloittivat parikilpailun räväkästi 428. Sen jälkeen ei parituloksia tehty. Ennen viimeistä sarjaa sijoitus oli seitsemäs. Viimeisessä sarjassa Jaana venyi jopa 5-10 paikkoon kymppiruudussa ja tulosta tuli sarjaan 395 ja kokonaistulos 2308. Lopputuloksia jännitettiin loppuun asti kun naiset lopettivat sarjansa ensimmäisten joukossa. Samalla katsottiin kuinka edellä olleista pareista yksi kerrallaan tekivät tuloksia jotka veivät heidät meidän parin taakse. Sitten piti vielä varmistaa ettei kukaan yllätä takaapäin, samoissa pisteissä ennen viimeistä sarjaa oli Suomen lisäksi kaksi muuta maata. Lopulta Suomi löytyi sijalta neljä ja mitali varmistui!

– Kiva lopputulos, ei uskonut pelin aikana kun tyhjiä tuli aina väliin. Kohtalaista peliä oli, mutta ei oikein tulosta. Hallin kaksi viimeistä rataparia ei olleet kaikkein parhaimpia, mutta kunnialla niistä selvittiin. Tämä oli vähän tällaista vastustajan virheitä odotellessa, jutustelivat Reija ja Jaana iloisina mutta väsyneinä.

Semifinaali keilataan sunnuntaina alkaen klo 9 paikallista aikaa (klo 19 Suomen aikaa). Vastaan asettuu karsinnan ykkönen USA:n Rina Sabo ja Jodi Woessner. Heidän tulos oli 2364. Toisessa semifinaalissa toiseksi keilannut Saksan pari Martina Beckel ja Michaela Göbel-Janka kohtaa USA:n toisen parin Dana Ausecin ja Lynda Barnesin.

Pia Palviainen ja Satu Anttas keilasivat yhteensä 2156 ja sijoittuivat sijalle 23.

 

Seniorimiehet

Miesten osalta ilmassa oli pientä odotusta singlen jälkeen. Alku ei kuitenkaan luvannut kovin hyvää. Arit Halme ja Valaranta saivat kokoon vain 282, Timo Raatikainen Panu Nurmilon kanssa 325. Alkukankeuden jälkeen nähtiinkin sitten jo parempia tuloksia. Arit saivat kokoon kaiken kaikkiaan tulosta 2262 (ka 188,50) ja sijoitus oli 32. Heidän peleissä nähtiin jopa sarjat 240 ja 254.

Panu ja Timo saivat toiseen ja kolmanteen sarjaan molempiin 405. Neljännessä alkoi sitten nousu. Siihen sarjat 237 + 236 ja viidenteen sarjaan huikea 221 + 277. Näillä tuloksilla oltiinkin sitten neljännellä sijalla ennen viimeistä sarjaa.

Mahtavaa yritystä oli, mutta keilat eivät kaatuneet tarpeeksi suotuisasti eivätkä vastustajat antaneet periksi. Tulos 395 tiesi lopulta jäämistä mitalipelien ulkopuolelle sijalle viisi, eroa jäi 45 pistettä.

Ensimmäisessä sarjassa tehtiin urakalla tyhjiä, siitä kaikkien peli piristyi.

– Joka sarjassa olisi voinut tulla enemmänkin, tyhjiä tuli vääriin kohtiin. Jopa 14 lbs pallolla jäi ysikeilaa pystyyn, totesi Panu joka loppujen lopuksi oli tyytyväinen paikkoheittojen suorittamiseensa.

– Hölmöiltiin alku, onneksi viimeinen sarja ei ollut se huonoin. Muutama keila olisi lähtenyt oikeassa kohdassa, niin olisimme jatkossa.  Viidentoista ensimmäisen ruudun jälkeen emme juurikaan heittäneet ohi taskun, harmitteli Timo.

USA:n parit veivät ehkä jopa odotetusti kaksi ensimmäistä sijaa. Ykköseksi keilasivat Parker Bohn III ja Tom Hess 2660, toisena Chris Barnes ja John Janawicz 2608. Kolmantena mitalipeleihin matkasi komean viimeisen sarjan nousun avulla Italian Maurizio Celli ja Marco Reviglio 2563. Viimeisen paikan nappasi Saksan pari Bodo Konieczny ja Michael Krämer tuloksella 2546. Suomen tulos oli siis 2501.

Kisojen toisen 300-sarjan teki Norjan Rune Risvik parikilpailun neljänteen sarjaan.

Veteraanit

Jukka Poutiaisen ja Teemu Raatikaisen sarjat olivat 310 tai 350 paikkeilla. Niillä tuloksilla ei valitettavasti olla kovin korkealla tulosluettelossa. Lähes joka sarjassa toinen onnistui jotenkuten mutta toinen taas ei.

Leif Tuomisalon ja Karri Vileniuksen peli alkoi pinnan alle parituloksella ja odotukset nousivat. Kaksi seuraavaa sarjaa meni 350 paikkeilla ja neljännessä miehet tekivät jo 442. Sillä noustiin sijalle 7. Viides sarja jälleen 350 hujakoilla, mutta sijoitus pysyi. Viimeiseen sarjaan vaadittiin paritulosta. Kaatoja tuli muutama, mutta myös reikiä ja tyhjiä. Tulos hiipui taas 350:een ja sijoitus oli lopulta 11.

– Keleen reiät, totesi Karri ensimmäiseksi ja jatkoi.
– Päätin kokeilla viimeisessä sarjassa toista palloa, mutta se ei toiminut. Aika tarkkaa pitää pelata, ei ihan helppo keli ole.

– Omiin tyhmiin misseihin tämä kaatui, ihan liikaa yhden keilan missejä. Jäykkää pelaamista, rentous puuttui, ruoski Leif itseään.

Parhaiten keilat kaatoi Ranskan Yvan Augustin ja Serge Frouvelle 2415. Toisena Saksan Peter Knopp ja Ralf Gräwe tuloksella 2402. Kolmanneksi nousi Englannin Gary Baker ja Kim Johnson 2381. Viimeisen semifinaalipaikan otti Meksikon Mario Garcia ja Alfonso Rodriguez tuloksella 2376.

Naisten puolella järjestys oli:
1. Englanti Sandra Simmonds / Lynn Squibb 2281
2. Australia Robyn Flynn / Julie Harrison 2215
3. Japani Honami Yanagawa / Yumiko Yoshida  2171
4. Englanti Angie Brown / Diane Johnson 2150

Sunnuntaina singlen ja parikilpailun finaalien jälkeen alkaa joukkuekilpailu. Joukkuekilpailussa keilataan ensimmäiset kolme sarjaa. Naiset aloittavat klo 12.30 (Suomen aikaa 22.30) ja miesten vuoro on klo 17 (Suomen aikaa 03). Seuraavana päivänä jatketaan loput kolme sarjaa. Radoitus tehdään ensimmäisen päivän sijoitusten mukaan.

Joukkuepelin radat:
veteraanimiehet 20, 30, 42
seniorinaiset 30, 34, 42
seniorimiehet 32, 42, 54

Veteraanimiesten parikilpailun tulokset

Veteraanimiesten All Event

Seniorinaisten parikilpailun tulokset

Seniorinaisten All Avent

Seniorimiesten parikilpailun tulokset

Seniorimiesten All Event

IBF:n sivut (online scoring, live stream, aikataulut, radoitukset)

Kuvat ja teksti: Tiina Viljakka