Semifinaalissa Peppi Konsteri ja Essi Pakarinen voittivat Singaporen Shayna Ng ja New Hui Fenin suoraan 2 – 0. Finaalissa kaatui Singaporen toinen pari Daphne ja Cherie Tan myöskin 2 – 0. 

Semifinaali

Tulokset

Essi ja Peppi aloittivat kaadolla, sitten reikä. Päälle neljän jono, jolla saatiin hieman etumatkaa. Sitten pamahti 2-4-7-10. Eikun paikko siitä! Vastustaja ei saanut kaatoja kuin muutaman ennen kymppiruutua, ensimmäisestä sarjasta reipas voitto tuloksin 230 – 203.

Toinen sarja oli tasaisempi. Alku oli kaato paikkoa, sitten tuli yksi tuplakin. Singaporen tyhjä kasiruutuun näytti ratkaisevan pelin. He tekivät tuplan ysi-kymppiruutuun, vielä kolmannenkin. Pepiltä vaadittiin ehjää ruutua kymppiin. Ensimmäisellä heitolla jäi kymppi pystyyn. Varma(hko) paikko ja kahdeksan pois. Parimme finaaliin suoraan voitoin 2 – 0!!

Peppi totesi pelin jälkeen, ettei ole koskaan tärissyt kädet niin paljoa kymppiä paikatessa.

Vastustajaa odotettiin toisesta semifinaalista. USA voitti ensimmäisen pelin, Singapore toisen. Singapore oli päättänyt saada edes toinen pari finaaliin. Ratkaisevan sarjan alkuun kuuden jono. Pari seuraavaa ruutua ei sujunut ihan yhtä hyvin, mutta USA:sta ei ollut enää vastusta. Singaporen Daphne ja Cherie Tan finaaliin rataparille 33-34.

Miesten puolella Saksa marssi 2 – 0 voitoin finaaliin. Malesian ja Romanian peli venyi myös kolmanteen sarjaan. Voiton vei lopulta Romania. Saamme kultaa Eurooppaan miesten puolelta.

Finaali

Upea alku, kolmen jono. Vaan sitten kaadot loppuivat. Pari paikkoa, mutta ikävä kyllä myös kolme reikää. 4-6-10 paikko oli kyllä lähellä, kutonen kosketti nelosta mutta ei jaksanut kaataa. Yllättävän vaisusti aloittanut Singapore teki ison reiän päälle tuplan seiska-kasiruutuihin ja otti eron kiinni. Kymppiruudun tuplalla Singapore olisi lyönyt oven kiinni. Ensimmäisellä jäi seiska. Pepiltä vaadittiin ehjää, paikko tuli. Sen päälle syvälle pesään ja kaato. Ensimmäisestä sarjasta voitto niukasti tuloksin 181 – 177.

Wau mikä alku toiseen sarjaan. Viisi ensimmäistä ruutua, vain kerran jäi keila pystyyn. Meidän onneksi vastustajalle. Sen jälkeen siirryttiin meidän puolella paikkopeliin. Niin teki myös vastustaja, joten etu pysyi meidän puolella. Pepin kaato kymppiruutuun kruunasi voiton Suomeen suoraan 2 – 0 (230-213)!!

Kaksikolla oli tunteet erittäin pinnassa MM-kullan ratkettua.

– Itselle ensimmäinen maailmanmestaruus. Nelivuotiaana päätin ja ilmoitin keilahallilla kaikille, että minusta tulee maailman paras keilaaja. Eikös tämä ole nyt aika lähellä sitä, virnisteli onnellinen Peppi.

– Itselle MM-kilpailuista jo kaksi kultaa, ei tällaista varmaan kovin montaa kertaa tapahdu. Kaksi mitalia on vielä tarjolla, kaikki otetaan mitä saadaan, suunnitteli iloinen Essi jo tulevaa.

Kaksikko on keilannut yhdessä useissa arvokilpailuissa ja se näkyy myös tekemisessä.

– Vaikka pään sisällä oli myllerrystä, silti taisteltiin. Molempia jännitti ihan hirveästi, mutta silti oli kovin rauhallinen olo. Meillä oli niin selkeä luotto omaan peliin. Keskinäinen hyvä kemia auttoi paljon, pystyi luottamaan toisen tekemiseen tiukassa paikassa. Yhdessä voitimme tämän mitalin, naiset totesivat yhdessä.

Miesten parikilpailun voitti Romanian nuori kaksikko Mihai-Alin Dragnia ja Mate Balazs-Becsi. He voittivat finaalissa Saksan Dennis Gruenheidin ja Paul Purpsin 2-0.

Maanantaina miesten triot:
klo 9 (klo 3 Suomen aikaa) Joonas Jähi, Jarno Lahti ja Juhani Tonteri aloitusrata 9
klo 12.30 (klo 6.30) Tomas Käyhkö. Luukas Väänänen ja Niko Oksanen aloitusrata 22
Toiselle kierroksella mukaan 16 parasta. Joukkueet jaetaan kahteen lohkoon. Round robinin jälkeen kaksi parasta joukkuetta jatkaa semifinaaliin.

Teksti ja kuva: Tiina Viljakka